Advertisement

Liverpool isännöi managerinsa erottanutta Swanseaa

Liverpool kohtaa Anfieldillä tapaninpäivän viimeisessä ottelussa Swansean. Swansea erotti viime viikolla managerinsa Paul Clementin ja tilapäisenä managerina illan ottelussa walesilaisjoukkuetta luotsaa Leon Britton. Britton on toiminut seurassa pitkään pelaajana ja alkukauden hän toimi pelaajana sekä valmentajana. Uusi rooli managerina on Brittonin ensimmäinen.

Liverpool pelasi ennen joulua Arsenalin kanssa viihdyttävän 3-3 tasapelin. Liverpool johti ottelua jo 0-2, mutta kotijoukkue kampesi 388 sekunnissa 3-2 johtoon. Liverpool ei kuitenkaan hämmentynyt tilanteesta, vaan pakottivat kotijoukkueen jakamaan pisteet. Manageri Jürgen Kloppin joukkueen puolustaminen oli ottelussa jälleen paljon puheita herättävää.

Swansea on sarjassa toistaiseksi viimeisellä sijalla ja managerinvaihto oli vain ajankysymys. Nyt seura on tehnyt ratkaisunsa, mutta uutta manageria ei ole vielä julkistettu. Britton on itse kertonut, ettei hänestä tule pysyvää manageria seuraan toistaiseksi. Sen sijaan Ronald Koemania sekä Slaven Biliciä on huhuiltu seuran vahvimmiksi vaihtoehdoiksi uudeksi manageriksi. Swansean ensimmäinen ottelu Brittonin alaisuudessa päättyi kotona 1-1 vahvassa vireessä ollutta Crystal Palacea vastaan.

Kloppin mielestä seura on pelannut sarjassa toistaiseksi hyvin.

”Hyvin vaikeassa sarjassa olemme peliesitysten muodossa olleet tasaisen hyviä kokokauden ajan. Mikäli pystymme pelaamaan samalla tavalla myös jatkossa ja välttämään virheitä, tulemme voittamaan enemmän pelejä mitä häviämme tai pelaamme tasan.”

Britton sen uskoo Liverpoolin kotipyhätön olevan erittäin hankala paikka vierasjoukkueelle pelata.

”Olen kokenut sen pelaajana, kuinka vaikeaa on mennä Anfieldille. Tapa jolla he pelaavat ja prässäävät on erittäin kovan intensiteetin jalkapalloa.”

Liverpoolilta on sivussa ottelusta Jordan Henderson, joka loukkaantui ottelussa Arsenalia vastaan. Myös Alberto Moreno on ottelusta sivussa, mutta sen sijaan Joel Matip saattaa tehdä paluun kentille jo tänään.

Swansean puolelta Wilfried Bony sekä Ki Sung-yueng ovat sivussa. Leroy Ferin tilannetta tarkastellaan vielä hieman ennen ottelun alkua.