Advertisement

Liverpool ja Chelsea taistelevat tärkeistä pisteistä

Valioliigan 13. kierroksen huippukohtaaminen nähdään Anfieldilla, jonne sarjakolmonen Chelsea matkustaa hyvävireisen Liverpoolin vieraaksi. Liverpool on voittanut kolme edellistä Valioliigaotteluaan ja kivunnut jo viidenneksi sarjassa. Chelsea on vain kolmen pisteen päässä, joten voitto tästä ottelusta parantaisi Liverpoolin asemia taistelussa paikasta neljän parhaan joukossa. Chelsea on puolestaan muiden suurseurojen tavoin jäämässä sarjakärki Manchester Cityn kyydistä, sillä hallitsevalla mestarilla on matkaa piikkipaikalle jo yhdeksän pistettä.

Liverpoolin kolme edellistä Valioliigaottelua Southamptonia, West Hamia ja Huddersfieldia vastaan ovat päättyneet vakuuttaviin voittoihin. Sama meno näytti jatkuvan tiistaina vieraskentällä Sevillaa vastaan Mestarien liigassa, kun Liverpool karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kolmen maalin karkumatkalle. Toisella puoliajalla haamut alkukauden epätasaisuudesta nousivat pintaan ja Sevilla kampesi itsensä lopulta 3-3-tasapeliin.

Myös Chelsealla on menossa vakuuttava jakso Valioliigassa. Lontoolaisseura porhaltaa neljän ottelun voittoputkessa ja matkan varrella on kaatunut muun muassa Manchester United kotikentällä. Chelsean vakuuttava vire jatkui myös keskiviikkona Mestarien liigassa, kun joukkue kaatoi vieraskentällä Qarabagin 0-4-lukemin. Chelsean hyökkäyspään taiturit Eden Hazardin, Willianin ja Pedron johdolla ovat löytäneet parhaan vireensä ja kärjessä Álvaro Morata on sopeutunut erinomaisesti Valioliigan vaatimuksiin. Hyökkäyspeli tuottaa parhaimmillaan tasaisen tappavaa ja tehokasta jälkeä kuten viime kaudella, joka päättyi lopulta mestaruusjuhliin.

Viime kaudella Chelsean mestaruuteen luotsannut Antonio Conte myöntää Liverpool-ottelun alla, että Morata on Chelsealle erityisen tärkeä pelaaja.

”Yrittääksemme tehdä haluamiani asioita on hyvin tärkeää, ja systeemissämme hyökkääjälle on hyvin tärkeää, että hän on aina osallinen maalipaikoissamme. Joskus hän tekee maaleja ja joskus hän antaa maalisyöttöjä joukkuekavereille”, Conte kertoo Chelsean verkkosivuilla.

”Hyökkääjälle ei ole yksinkertaista pelata tässä liigassa, koska Valioliiga on hyvin raskas myös erilainen sarja kuin aikaisemmat liigat, joissa Morata on pelannut Italiassa ja Espanjassa. Hän on kuitenkin osoittanut upeaa sitoutumista ja on älykäs henkilö sopeuttamaan itsensä Valioliigaan”, Conte jatkaa.

Liverpoolin terveystilanteen yllä leijuu kysymysmerkkejä ennen ottelua. Varmasti sivussa ovat ainoastaan rotaatiomaalivahti Danny Ward ja oikea laitapakki Nathaniel Clyne. Sen sijaan toppari Joël Matipin, keskikentän Emre Canin ja laitahyökkääjä Sadio Manén pelaaminen on epävarmaa. Chelsealta ottelusta puuttuvat nuoret keskikenttäpelaajat Charly Musonda ja Kenedy sekä hyökkääjä Michy Batshuayi. Pidempään poissa ollut laitapelaaja Victor Moses lähestyy täyttä pelikuntoa.