Advertisement

Liverpool jatkaa sarjaa puhtaalla pelillä – Nyt oli Southamptonin vuoro taipua Anfieldillä

Liverpool on pelannut toistaiseksi koko kauden ilman pistemenetyksiä ja sama tahti jatkui myös kotiottelussa Southamptonia vastaan. Liverpoolilla ei kauaa mennyt ennen ottelu avausosumaa. 10. minuutilla syntyneessä maalissa Southamptonilla oli paljon epäonneakin mukana. Andrew Robertsonin laukaus kimposi Shane Longin kyljestä Wesley Hoedtin jalkaan, josta se jatkoi matkaansa omaan maaliin.

Liverpoolin toinen osuma syntyi kulmapotkusta, jonka Joel Matip pääsi puskemaan vierailijoiden maaliin 21. minuutilla. Mohamed Salah viimeisteli ensimmäisen puoliajan viimeisen osuman lisäajan kolmannella minuutilla. Tauolle mentiin kotijoukkueen vakuuttavassa 3-0 johdossa.

Ottelussa ei Liverpoolin vahvasta painostuksesta huolimatta nähty lisää osumia. Southamptonilla oli ottelussa omat mahdollisuutensa, mutta kokonaisuudessaan joukkueiden tasoerosta ei jäänyt mitään epäselvää. Liverpool oli kaikilla osa-alueilla vastustajaansa vahvempi.

Liverpool on voittanut kaikki kuusi pelaamaansa ottelua ja siirtyi samalla sarjataulukossa piikkipaikalle. Chelsea pelaa oman ottelunsa huomenna, kun se kohtaa vierasottelussa West Hamin. Liverpoolin kausi on alkanut erinomaisesti ja joukkue on tällä hetkellä erittäin vahva mestarisuosikki, vaikka kausi vasta hyvin alussa onkin.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom