Advertisement

Liverpool lähettämässä hyökkääjälupauksensa lainalle Mestaruussarjaan

Kuva: TT, David Blunsden

Valioliigaa suvereenisti johtava Liverpool on lähettämässä hyökkääjälupaus Rhian Brewsterin loppukaudeksi lainalle Mestaruussarjassa pelaavaan Swanseaan.

19-vuotias Brewster ei ole vielä tehnyt valioliigadebyyttiään, mutta on pelannut Liverpoolin edustusjoukkueessa tällä kaudella kahdessa Liigacupin ottelussa.

The Athleticin mukaan Liverpoolin manageri Jurgen Klopp haluaa, että hyökkääjä lähetetään loppukaudeksi lainalle saadakseen tarvitsemaansa peliaikaa, jota Liverpoolin edustusjoukkueessa ei ole tarjolla.

Brewster on yhdistetty tammikuun siirtoikkunassa myös Leedsiin, Aston Villaan ja Crystal Palaceen, mutta Swansea näyttää tällä hetkellä olevan todennäköisin määränpää.

Lainasiirto tulee todennäköisesti tapahtumaan ensi viikolla, sillä sunnuntaina Liverpool kohtaa FA Cupin kolmannen kierroksen ottelussa paikallisvastustaja Evertonin. Kloppin uskotaan lepuuttavan ottelussa ykkösmiehistöään ja Brewster saattaa nousta jopa avauskokoonpanoon.

Brewster on edustanut Liverpoolia kesästä 2015 lähtien. Hän kuuluu Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen.