Advertisement

Liverpool nousi tappioasemasta voittoon – West Ham -vahdilta järkyttävä imurointi

Kuva: TT, Darren Staples

Liverpool on jälleen yhden askeleen lähempänä Valioliigan mestaruutta kukistettuaan maanantai-iltana kotikentällään West Hamin maalein 3-2.

Ottelun avausmaali nähtiin jo 9. peliminuutilla, kun Georginio Wijnaldum puski isännät johtoon Trent Alexander-Arnoldin nappikeskityksestä.

West Ham ei kuitenkaan kauaa joutunut olemaan takaa-ajajana. Vain kolme minuuttia avausmaalin jälkeen Robert Snodgrassin lähettämä kulmapotku tavoitti Issa Diopin, joka voitti Joe Gomezin pääpallossa ja puski pallon ohi Liverpool-vahti Alissonin. Samalla katkesi brassivahdin 310 minuuttia kestänyt nollaputki.

Vaikka Liverpool dominoi avausjaksoa selkeästi, enempää maaleja ei ensimmäisen nelivitosen aikana nähty ja tauolle mentiin 1-1 -tasatilanteessa.

Toisella puoliajalla nähtiin selvästi parempi West Ham, ja ottelu oli huomattavasti avausjaksoa tasaisempi. Lontoolaisseura oli vartin verran jopa voitossa kiinni, kun Pablo Fornals ohjasi maalin edestä vieraat johtoon 54. peliminuutilla. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä Liverpool rynni väkisin tasoihin ja ohi.

Pelikello näytti 68. peliminuuttia, kun West Ham -vahti Lukasz Fabianskille sattui emämunaus. Poolin tähtihyökkääjän Mohamed Salahin laukaus epäonnistui pahasti, mutta Fabianski imaisi suoraan kohti tulleen heppoisen laukauksen jalkojen välistä sisään.

Liverpoolin tasoitusmaalin jälkeen molemmat joukkueet hakivat voittomaalia, ja lopulta kotijoukkue siinä myös onnistui, kun Liverpool-toppari Joe Gomez lähti hakemaan highlight-maalia 30 metristä. Pallo oli suuntautumassa metrikaupalla ohi, mutta se kimposi onnekkaasti West Ham -pelaajasta takatolpalle juosseelle Alexander-Arnoldille, joka syötti toiselle tolpalle vapaaksi jääneelle Sadio Manelle pallon. Senegalilainen puttasi pallon parista metristä tyhjiin – Anfield oli revetä liitoksistaan.

Mane toimitti ottelun lopussa pallon lähes identtisellä tavalla vielä toistamiseen ohi Fabianskin, mutta tämä maali hylättiin senegalilaisen oltua muutaman sentin paitsiossa.

Hylätty maali tuskin jäi kotijoukkuetta harmittamaan, sillä päätösvihellyksen jälkeen Liverpool pääsi juhlimaan kauden 26:tta valioliigavoittoaan, ja on jälleen askeleen lähempänä valioliigamestaruutta. Liverpoolin sarjajohto on nyt 22 pistettä, kun 11 ottelukierrosta on vielä pelaamatta. West Ham jatkaa tappion myötä putoamisviivan alapuolella – sijalla 18.