Advertisement

Liverpool-pelaaja kertoi näkemyksensä siitä, miksi Jurgen Klopp on niin ”uskomaton manageri”

Jurgen Klopp on toiminut Liverpoolin managerina lokakuusta 2015 lähtien ja tehnyt loistavaa työtä seuran peräsimessä. Viime kausi päättyi Mestarien liigan voittoon, ja tältä kaudelta on tulossa kauan odotettu Valioliigan mestaruus.

Kloppin aikakaudella yksi jos toinenkin Liverpool-nuorukainen on saanut näytönpaikkansa. Trent Alexander-Arnold on yksi heistä. Harva tuskin oli kuullutkaan hänen nimestään ennen kuin hän teki debyyttinsä lokakuussa 2016 Liigacupin ottelussa Tottenhamia vastaan. Sittemmin hänestä on tullut maailmanluokan laitapuolustaja, jonka jokainen seura haluaisi joukkueeseensa.

Ei siis ole ihme, että Alexander-Arnold hehkutti viikonloppuna antamassaan haastattelussaan Kloppia maasta taivaaseen.

”Hän [Klopp] on henkilö, joka välittää hänen ympärillään olevista ihmisistä. Hän välittää perheestään, hän välittää pelaajistaan, hän välittää henkilökunnastaan. Hän kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti. Hän kohtelee kapteenia samalla tavalla kuin nuorta pelaajaa”, Alexander-Arnold kertoi GQ-lehdelle.

”Ihmisillä on todennäköisesti käsitys hänestä erittäin tunnepitoisena henkilönä. Hän on sellainen jossain määrin, mutta hän osaa hallita sitä tavoilla, jotka ovat hyödyllisiä kaikille hänen ympärillään oleville.”

”Hän tietää mitä on sanottava ja millä sävyllä se on sanottava oikeaan aikaan. Hän on uskomaton manageri.”