Advertisement

Liverpool-pelaajat piinassa – saivat mentaalipuolen apua psykologilta

Sarjan keskeyttäminen määrittelemättömän pituiseksi ajaksi on yhtä piinaa niin kannattajille, pelaajille, valmentajille, seuroille kuin meille urheilun parissa tavalla tai toiselle työskentelevillekin. Silti on vaikea edes kuvitella, kuinka tukalaksi tilanne käy Liverpool-pelaajien osalta tässä tilanteessa. Tilanteessa, jossa tuhkimotarinan voisi varmistaa kahdella vaivaisella voitolla.

Ainoa, mitä tiedämme Valioliiga-kauden jatkosta on se, että ennen toukokuuta ei ainakaan pelata. Sen jälkeen voidaan pelata tai sitten ei pelata. Liverpoolissa on ainakin alettu jo valmistautua pahimpaan vaihtoehtoon.

Daily Mailin mukaan pelaajien stressiä ja ahdistusta helpottamaan on nimittäin hankittu ammattiapua. Urheilupsykologi Lee Richardson on luennoinut pelaajille siitä, kuinka selviytyä optimaalisella tavalla tauon aikana. Niksit pitävät sisällään muun muassa hengitystekniikoita ja ohjeita sosiaalisen median käyttöön. Esityksen nimi oli ”Mielenterveys & hyvinvointi”.

Alaotsikko ”Hyväkyntä & hallinta” sisälsi muun muassa seuraavaa:

”Se, mitä Valioliigassa päätetään ja se, miten virus etenee eivät ole meidän hallinnassamme. Ainoa, mihin voimme vaikuttaa on käyttäytymisemme ja se, miten kohtaamme haasteet, miten pidämme haavoittuvaisimmat turvassa ja miten minimoimme viruksen leviämisen. Kun keskitymme hallinnassamme oleviin asioihin ja hyväksymme ne, joita emme voi hallita, kuten Valioliigan päätökset, annamme itsellemme parhaan mahdollisuuden säilyttää perspektiivi. Kuten managerinne on sanonut, jalkapallo ei ole kaikista tärkein asia. Terveys ja turvallisuus ovat paljon tärkeämpiä.”

Siinäpä omaksuttavaa meistä jokaiselle.