Advertisement

Liverpool saa vieraita Serbiasta – onko lohkon heittopussi pelkkä suupala kotijoukkueelle?

Mestarien liigaa pelataan keskiviikkona jälleen kahdeksan ottelun voimin. Ennakkoon kenties selvimmässä pelissä Liverpool isännöi Belgradin Punaista tähteä eli Crvena zvezdaa.

Liverpool aloitti Mestarien liigan komealla 3-2 -kotivoitolla PSG:tä vastaan, mutta joutui tyytymään toisella ottelukierroksella niukkaan 1-0 -tappioon Napolin vieraana. Liverpool on kahden ottelukierroksen jälkeen tasapisteissä PSG:n kanssa, mutta keskinäisen ottelun voiton myötä lohkon kakkosena pariisilaisten edellä.

Crvena zvezda on selkeästi lohkon heikoin joukkue, mutta onnistui avauskierroksella hieman yllättäen nappaamaan pisteen kotiottelussaan Napolia vastaan. Toisella kierroksella serbialaisjoukkue matkusti Pariisiin PSG:n vieraaksi ja jälki oli rumaa. PSG oli tyly isäntä teurastamalla serbivieraat peräti 6-1.

Liverpool on pelannut viime kierroksilla todella heikosti. Viiteen viimeiseen otteluun on syntynyt ainoastaan kolme maalia, eikä voittojakaan ole irronnut kuin yksi – sekin tuli Valioliigan heittopussi Huddersfieldiä vastaan.

Keskiviikkona joukkueella on kuitenkin mahdollisuus avata maalihanat oikein kunnolla ja löytää kadottamansa itseluottamus uudelleen. Vierasjoukkue Crvena on sen verran heikko joukkue, että loppulukemista voi tulla hyvinkin rumat.

Liverpool-manageri Jurgen Klopp ilmoitti ottelun alla, että joukkueen kapteeni Jordan Henderson sekä Naby Keita ovat molemmat sivussa ottelusta. Sen sijaan Sadio Mane, James Milner ja Georginio Wijnaldum ovat kuntoutuneet ja valmiina pelaamaan.

Crvenalta sivussa ottelusta ovat joukkueen ykköstähti Marko Marin, laitapuolustaja Milan Rodic sekä hyökkääjä Jonathan Cafu. Keskuspuolustaja Vujadin Savic matkusti joukkueen mukana Liverpooliin, mutta hänen pelaamisensa on vielä epävarmaa.

C-lohkon ottelu Liverpoolin ja Crvena zvezdan välillä alkaa Anfieldillä keskiviikko-iltana kello 22.00.