Kuva: TT, pressinphoto
Atletico Madrid oli odotetun veemäinen vastustaja Liverpoolille Mestarien liigan neljännesvälierien avausosaottelussa tiistai-iltana. Diego Simeonen luotsaama madridilaismiehistö teki ottelussa nopean avausmaalin, jonka jälkeen he puolustivat todella organisoidusti ja pitivät Liverpool-miehistön poissa maalipaikoilta.
Liverpool ei onnistunut laukomaan ottelussa kertaakaan maalia kohti, joka ei ollut merseysidelaisseuran heikkoutta vaan madridilaisjoukkueen hyvyyttä.
Atletico sai 1-0 -kotivoittonsa myötä hyvät asetelmat toiseen osaotteluun Anfieldille, mutta Liverpool on edelleen pienoinen suosikki jatkoon menijäksi. Liverpoolin manageri Jurgen Klopp ei ollut avausosan tappion jälkeen huolissaan, vaan muistutti siitä, että otteluparista on vielä puolet pelaamatta.
”Minulla ei ole mitään ongelmaa tämän tuloksen kanssa. Pelin intensiteetti oli juuri sitä, mitä sen pitääkin olla”, Klopp sanoi.
”Panimme vastustajan paineeseen viimeisellä kolmanneksella, mutta emme olleet kliinisiä eikä meillä ollut tarpeeksi selkeitä maalipaikkoja.”
”Ottelupari on vasta puoliajalla, olemme 1-0 -häviöllä, mutta emme anna periksi. Ja mikä parasta, toinen puoliaika pelataan eri stadionilla, meidän kotistadionilla.”
”Se tulee olemaan erilaista ja Atletico tietää sen. Se on myös sitä, mitä odotamme. Näin Atleticon pelaajilta paljon onnellisia kasvoja pelin jälkeen, tottakai, koska se oli iso voitto, mutta ottelupari ei ole vielä ohi.”
Liverpoolin ja Atletico Madridin välinen toinen osaottelu pelataan 11. maaliskuuta Anfieldilla.