Advertisement

Liverpool tavoittelee kolmea pistettä Serbiasta – Crvena zvezdan edellinen kotitappio yli vuoden takaa!

Liverpool matkustaa tiistaina Mestarien liiga otteluun Belgradin Punaisen tähden eli Crvena zvezdan vieraaksi. Serbialaisjoukkue on ehdottomasti C-lohkon heikoin joukkue, eikä jatkopaikkaan ole mitään saumoja. Kolmesta ensimmäisestä ottelusta pistesarakkeeseen on kertynyt vain yksi piste. Liverpool puolestaan johtaa kolmen ottelukierroksen jälkeen lohkoa ja taistelee kynsin ja hampain jatkopaikasta yhdessä PSG:n ja Napolin kanssa.

Joukkueet kohtasivat toisensa kaksi viikkoa sitten Anfieldillä, jolloin Liverpool oli tyly isäntä nappaamalla komean 4-0 -voiton. Tuosta ottelusta ei jäänyt hirveästi jälkipolville kerrottavaa, sillä serbialaisjoukkue oli täysi vastaantulija.

Kotiyleisön edessä Crvena zvezda on kuitenkin osoittanut vaarallisuutensa. Avauskierroksella joukkue venyi upeasti maalittomaan tasapeliin Italian suurseura Napolia vastaan. Edellisestä kotitappiosta on puolestaan vierähtänyt jo yli vuosi – lokakuussa 2017 Arsenal onnistui hakemaan Belgradista 1-0 -vierasvoiton Olivier Giroudin viime hetken osumalla.

Liverpoolin manageri Jurgen Klopp kertoi maanantaina odottavansa Serbian vierailua innolla.

”Olen kuullut niin paljon ihmeellisiä asioita Belgradin kaupungista, ja koko Serbiasta maana, ystäviltä ja kollegoilta, jotka ovat käyneet siellä aiemmin, joten nyt olen todella innolla viemässä Liverpoolia sinne pelaamaan Mestarien liiga jalkapalloa, Klopp sanoi Liverpoolin verkkosivujen mukaan.

Crvenalta sivussa ottelusta ovat Srdjan Babic sekä Richmond Boakye.

Liverpool matkustaa Serbiaan ilman Alex Oxlade-Chamberlainia, Xherdan Shaqiria, Jordan Hendersonia sekä Nathaniel Clynea.

Mestarien liigan C-lohkon ottelu alkaa tiistaina jo kello 19.55. Ottelua voi seurata CMore Sportilta tai CMoren suoratoistopalvelusta.