Advertisement

Liverpool tyri kolmen maalin johdon, mutta Egyptin kuningas pelasti – ”Tämä oli meille hyvä oppitunti”

Kuva: TT, Paul Greenwood

Mestarien liigan voittoa puolustava Liverpool onnistui keskiviikko-iltana avaamaan pistetilinsä, kun merseysidelaisseura kaatoi kotiyleisönsä edessä Salzburgin maalein 4-3.

Liverpool näytti reilun puolen tunnin pelin jälkeen olevan matkalla murskavoittoon, kun Sadio Mane, Andy Robertson ja Mohamed Salah olivat vieneet isännät jo kolmen maalin karkumatkalle. Salzburg osoitti kuitenkin sisukkuutensa ja nousi kaikkien yllätykseksi ottelussa vielä tasoihin, mutta Salahin illan toinen osuma 69. peliminuutilla sinetöi voiton Liverpoolille.

Liverpoolin manageri Jurgen Klopp piti ottelua hyvänä oppituntina joukkueelleen.

”Mielestäni olimme todella hyviä ensimmäiset 30 minuuttia. Sitten ottelun momentum muuttui ja meidän oli vaikea pitää asemiamme. Meidän piti odottaa heidän kolmatta maaliaan ennen kuin pystyimme tekemään voittomaalin”, Klopp sanoi.

”Avasimme oven ja vastustaja juoksi siitä läpi. Tämä oli meille hyvä oppitunti. Tiesin jo ennalta, että meidän pitää parantaa. Nyt sen tietävät kaikki.”

Kotivoitto nosti Liverpoolin tasapisteisiin E-lohkon kakkosena olevan Salzburgin kanssa. Poolin pelit jatkuvat jo tulevana lauantaina, kun joukkue isännöi Leicesteriä Valioliigan kärkiottelussa.