Advertisement

Liverpool valmiina maksamaan jättisummia Southampton puolustajasta

Liverpool on viimeisten tietojen mukaan valmistellut jättitarjousta Southamptonin puhutusta tähtipuolustajasta.

Southampton on ilmoittanut haluavansa huimia summia keskuspuolustaja Virgil Van Dijkista, jonka seuraavaa osoitetta on spekuloitu taukoamatta kuluneen kauden aikana. Suurseurat kuten Arsenal, Manchester City sekä Chelsea ovat tiettävästi havitellut puolustajan palveluksia, mutta viimeistein tietojen mukaan Liverpool olisi valmis maksamaan suurimman hinnan.

Southampton on asettanut 50 miljoonan punnan hintalapun puolustajastaan. Mikäli Liverpool olisi valmis vastaamaan Southamptonin pyyntöön, olisi kyse suurimmasta siirtosummasta seuran historiassa. Tähän mennessä suurin ostos tapahtui tammikuussa vuonna 2011, seuran maksettua 35 miljoonaa puntaa Andy Carrollista.

Tietojen mukaan punapaitojen päävalmentaja Jürgen Klopp on asettanut Van Dijkin kesän ykköskohteeksi, vahvistaakseen Liverpoolin ailahtelevaa puolustuspeliä. Klopp on kuitenkin tietoinen siitä, että Liverpoolin on varmistettava ensi kauden Mestarien liigapelit, jos toden teolla ovat houkuttelemassa yhtä kauden puhutuinta siirtokohdetta riveihinsä. Van Dijk, joka on kärsinyt loukkaantumisesta sitten tammikuun, on ilmoittanut haluavansa pelata Mestarien liigaa ensi kaudella, ja tarkastelee vaihtoehtojaan tämän ehdon valossa.

Liverpoolin löytää tällä hetkellä Valioliigan kolmannelta sijalta, mutta joutui nöyrtymään Crystal Palacen edessä sunnuntaisessa kamppailussa. Liverpool on kovan paikan edessä, mikäli haluavat sijoittua neljän parhaan joukkoon, sillä neljäntenä ja viidentenä viilettävät Manchesterin jätit kaksi ottelua vähemmän pelanneena.