Advertisement

Liverpoolille iloisia uutisia sairastuvalta

Liverpoolin joukkue on saamassa iloisia uutisia sairastuvalta muutaman murheellisen ottelun jälkeen. Pitkästä loukkaantumisestaan toipunut Danny Ings voidaan nimettä joukkueen kokoonpanoon tiistain Carabao-cupin otteluun Leicesteriä vastaan. Ings ei ole pelannut Liverpoolin ykkösmiehistössä viime vuoden lokakuun jälkeen.

Ings pelasi viikonloppuna alle 23-vuotiaiden ryhmässä Manchester Cityn alle 23-vuotiaita vastaan. Ings otettiin ottelussa vaihtoon 36. peliminuutin kohdalla. Kyseessä oli kuitenkin vain varotoimenpide ja Ings on pelikuntoinen tiistaina.

”Kyse oli enemmänkin varotoimenpiteestä, kuin mistään muusta” joukkueen valmentaja Neil Critchley kertoi seuran internetsivuilla.

”Olisimme mielellämme ottaneet hänet meidän peliimme. Jos emme saa häntä ja hän ei pelaa kanssamme maanantaina, niin ehkä hän on mukana ykkösjoukkueen kokoonpanossa.” Critchley sanoo.

”Jos voimme auttaa pelaajaa pääsemään lähemmäs ykkösjoukkuetta ja takaisin Anfieldille, olemme iloisia voidessamme auttaa häntä, koska hän on ollut mahtava pelaaja meille” hän jatkoi.

Ings siirtyi vuonna 2015 Burnleystä Anfieldille ja on Liverpool-uransa aikana kärsinyt hyvin paljon loukkaantumisista. Hänellä on ollut suuria vaikeuksia muun muassa molempien polvien kanssa. Jürgen Kloppin joukkueesta löytyy monia laadukkaita hyökkääjiä, joten Ingsillä tulee olemaan kova työ murtautua Liverpoolin pelaavaan kokoonpanoon. Onnistumiset pelissä joissa näyttöpaikka irtoaa, ovat hyvin tärkeitä.

Ingsillä on takanaan myös yksi maaottelu Englannin paidassa vuodelta 2015.