Advertisement

Liverpoolin absurdi poissaololista pitenee entisestään – Hendersonista jo alkukauden 15. menetys

Liverpool on menettänyt avainpelaajiaan sankoin joukoin alkukauden aikana. Veronsa ovat vaatineet niin loukkaantumiset kuin covid-19. Uusin lisäys listalle on joukkueen kapteeni Jordan Henderson, joka loukkaantui Englannin Kansojen liiga -ottelussa Belgiaa vastaan. Loukkaantumisen kestosta ei ole vielä tietoa. Henderson jätti ottelun kesken tauolla.

Toistaiseksi Jürgen Klopp on onnistunut luovimaan poissaolohaasteiden keskellä Liverpoolin pitäessä Valioliigassa kolmatta sijaa vain yhden pisteen erolla kärkeen. Hymy alkaa kuitenkin hyytyä saksalaisen kasvoilta. ”Ei ole oikeastaan mitään, mitä voisimme tehdä, mutta kyllä, olen huolissani”, manageri totesi ykskantaan Mirror-lehdelle. ”Ei pelkästään covid ja loukkaantumiset, vaan sekin, että meillä on kolme ottelua yhdeksään päivään”, hän lisäsi.

Osan Pool-pelaajista tiedetään olevan pitkään sivussa, muutamat palaavat jo seuraavalle kierrokselle, toisten tilannetta ei vielä tiedetä. Joukkueen lääkäreillä on kuitenkin hävytön hoppu. Alkukauden aikana ovat loukkaantuneet muun muassa Alex Oxlade-Chamberlain, Virgil van Dijk, Joe Gomez, Trent Alexander-Arnold, Thiago Alcantara, Fabio Tavares, Andrew Robertson ja Fabinho.

Lisäksi heistä Thiago on saanut huonoja uutisia myös koronatestistä, samoin kuin Sadio Mane, Xherdan Shaqiri ja viimeisimpänä Mohamed Salah.

Onko tässä enää mitään järkeä?