Advertisement

Liverpoolin espanjalainen kertoo elävänsä joukkueelleen

Liverpoolin kuluva kausi on ollut melkoista vuoristorataa. Joukkue on pelannut loistavia otteluita, joita on seurannut totaalisia romahduksia. Yksi kauden valopilkuista on kuitenkin ollut laitapuolustajan paikalla pelaavan Alberto Morenon syysvire. Morenon ura vaikutti olevan jo laskusuunnassa, mutta tällä kaudella suunta on ollut päinvastainen.

Kesällä oli jopa puheita siitä, ettei Moreno kuuluisi enää manageri Jürgen Kloppin suunnitelmiin. Pelaaja oli itse myös tietoinen häneen kohdistuvista lähtöhuhuista. Moreno kuitenkin jäi seuraan ja on palkinnut Kloppin antaman mahdollisuuden pelaamalla loistavasti.

”Olen onnellisempi nyt kun asiat sujuvat osaltani hyvin. Toistaiseksi tämä on ollut kohtalaisen hyvä kausi minulle, jos ei jopa ammattilaisurani paras.” 25-vuotias espanjalainen kertoo.

”Olen lähellä tasoni huippua, mutta mitään ei ole saavutettu ilman kovaa työtä. Joukkueen menestyksen eteen on tehtävä paljon uhrauksia. Harjoituskaudella on tehtävä kovasti töitä ja kaudella taistelu peliajoista on todella kovaa.” Moreno jatkaa.

”Minulla on suuri halu pysyä Liverpoolissa, joka on yksi maailman parhaista seuroista. Elän Liverpoolille ja rakastan Liverpoolia. Haluan voittaa jokaisen pelin, jonka pelaan Liverpoolin paidassa.” Moreno paljastaa.

Moreno on ollut hyvin aktiivinen pelaaja hyökkäyssuuntaan ja näiltä osin soveltuu erinomaisesti Kloppin pelitapaan. Tehopisteet ovat Valioliigassa tältä kaudelta vielä tekemättä, mutta Mestarien liigassa syöttöjä on tullut neljässä ottelussa kolme kappaletta.