Advertisement

Liverpoolin kannalta ”karmaisevia” uutisia Hollannista – Eredivisie-kausi pakettiin ilman mestaria

Hollannin jalkapalloliitto KNVB ilmoitti tänään, että maan jalkapallosarjoja ei pelata päätökseen.

Hollannin hallitus jatkoi yleisötapahtumakieltoa syyskuun alkuun, joten kauden pelaaminen loppuun asti osoittautui mahdottomaksi.

Hollannin Eredivisiessä ei kruunata lainkaan mestaria, eikä yksikään joukkue putoa tai nouse. Europelipaikat määräytyvät kauden keskeytyshetken sarjataulukon mukaan, eli Mestarien liiga -paikat menevät ykkösenä olleelle Ajaxille sekä kakkosena olleelle AZ Alkmaarille.

Hollannin toimintamalli tilanteessa on Liverpoolin kannalta karmaisevaa luettavaa, sillä joukkue johtaa ylivoimaisesti Valioliigaa ja on voittamassa ensimmäisen Englannin mestaruuden 30 vuoteen. Ainoastaan Hollannin kaltainen toimintamalli voisi enää vesittää merseysidelaisseuran voitonjuhlat.

Aiemmin tällä viikolla Uefa ilmoitti, että kauden mitätöinti, eli kaikkien tähänastisten tulosten heittäminen roskakoriin on pois pöydältä eikä sitä nyt suunnitella. Hollannissa kuitenkin toimittiin heti perään näin, joten edes tuohon sanaan ei voi enää luottaa.

Uefa on painottanut, että kaudet pitää pyrkiä pelaamaan loppuun, mutta liitto on myös myöntänyt, että mikäli kautta ei kieltojen myötä pystytä pelaamaan loppuun hyvissä ajoin ennen seuraavan kauden alkua, voi kauden lopettaminen olla oikeutettua.

Toisin sanoen, mikäli brittihallitus jatkaa yleisötapahtumakieltoa, kuten Hollannissa tehtiin, saatetaan myös Englannin Valioliigassa joutua lopettamaan kausi kesken. Siinä tapauksessa Liverpoolin mestaruus on kaikkea muuta kuin varma.