Advertisement

Liverpoolin kesähankinnalle jättisakot – yritti hakea ajokorttia väärennetyillä papereilla!

Jalkapallon Englannin Valioliigan Liverpooliin ensi kaudeksi siirtyvä, tällä hetkellä Saksan Bundesliigan Leipzigissa pelaava guinealainen Naby Keita on saksalaislähteiden mukaan saanut 415 000 euron sakot. Syynä on 22-vuotiaan Keitan yritys saada saksalaista ajokorttia väärennetyillä asiapapereilla.

Naby on syyttäjien mukaan hakenut ajokorttia käyttäen väärennettyjä guinealaisia dokumentteja. Hän yritti ajokortin saantia ensimmäisen kerran viime vuoden joulukuussa, ja uudemman kerran tämän vuoden tammikuussa. Leipzigilaisessa virastossa dokumentit herättivät epäilyksiä, ja poliisin asiantuntijat totesivat niiden olleen väärennettyjä.

Nolosta tempusta kiinni jäänyt Keita on valittanut asiasta, ja mikäli tapaus etenee oikeuteen, se käsiteltäneen ensi vuoden puolella.

Keita oli viime kaudella suuressa roolissa, kun sarjanousija RB Leipzig sijoittui fantastisen kauden jälkeen Bundesliigassa toiseksi. Guinealainen Keita nousikin vahvan kauden ansiosta yhdeksi kesän halutuimmista pelaajista, ja lopulta Englannin Valioliigassa pelaava Liverpool sai naarattua pelaajalta allekirjoituksen sopimuspaperiin. Keita pelaa sopimuksesta huolimatta vielä tämän kauden Saksassa ja keskikenttäpelaajan on määrä liittyä Liverpooliin vahvuuteen ensi kaudeksi. Liverpoolin kerrotaan maksaneen guinealaisesta keskikentän pohjalla viihtyvästä Keitasta Leipzigille hulppeat 52 miljoonaa puntaa.