Advertisement

Liverpoolin kiikarissa hyvän kauden Leicesterissä pelannut keskikenttäpelaaja

Tuoreella mestarilla on sporttimedioiden mukaan taloushuolia. Kaikkien seurojen talous on ottanut ja ottaa jatkossakin osumaa pandemiasta, mutta Liverpoolissa tilanne on ilmeisen paha: kukkaronnyörit ovat tiukalla tänään alkaneen siirtoikkunan aikana.

Kokonaan ilman siirtoja mestarinippu tuskin tyytyy jäämään. Brittimedia Mirror raportoi nyt sen kiinnostuksesta 22-vuotiasta englantilaista keskikenttäpelaaja Harvey Barnesia kohtaan. Markkina-arvoltaan hän on 16 miljoonan punnan eli 17,5 miljoonan euron tuntumassa.

Barnesin kausi kului Leicesterin paidassa sujuvasti. Hän oli vakionimi Brendan Rodgersin avausmiehistössä tehden 36 esiintymistä kettupaidassa. Hän teki kuusi maalia ja jakoi kahdeksan maalisyöttöä. Usein hymyilevä Liverpool-luotsi Jürgen Klopp on kehunut Barnesin ”energiaa ja voimakkaita juoksuja”.

Voi kuitenkin hyvin olla, ettei Barnes liikahda pilkkahintaan. Hänen nykyinen sopimuksensa päättyy vasta vuonna 2024, joten Ketuilla voi olla paljonkin sanottavaa nuorukaisen siirtoon. Barnesin aikuisura alkoi juuri Leicesterin alle 23-vuotiaiden joukkueesta. Valioliiga-pelejä on vyöllä nyt kaikkiaan 55. Kaudesta 2018-19 kului yli puolet Mestaruussarjaan takaisin pudonneessa West Bromwichissa, jossa maaleja syntyikin miehekkäät yhdeksän 26 otteluun.

Englantilaisen ura on siis alkanut rauhallisen nousujohteisesti, ja potentiaalia löytyy. Voisikohan hän puhjeta kukkaan uusissa maisemissa?