Advertisement

Liverpoolin Mohamed Salahilla iso motivaatio loppukauteen – seuratoverit ”yrittävät tehdä kaikkensa” tavoitteen saavuttamiseksi

Liverpoolin laitahyökkääjä Mohamed Salah taistelee tälläkin kaudella Valioliigan maalikuninkuudesta.

Kesällä 2017 Liverpooliin siirtynyt Salah täräytti heti debyyttikaudellaan 32 maalia ja voitti maalikuninkuuden kahden maalin erolla toiseksi tulleeseen Harry Kaneen nähden. Viime kaudella Salahin maalimäärä putosi kymmenellä, 22:een, mutta se riitti maalipörssin kärkisijaan yhdessä seuratoveri Sadio Manen ja Arsenalin Pierre-Emerick Aubameyangin kanssa.

Keskiviikko-iltana Salah teki kaksi maalia vierasottelussa Brightonia vastaan ja nousi maalipörssissä sijalle kolme. Egyptiläisellä on kasassa tältä kaudelta nyt 19 maalia, ja hän on enää kolmen maalin päässä maalipörssin kärkisijalla olevasta Jamie Vardysta.

Liverpoolin laitapuolustaja Trent Alexander-Arnold ja manageri Jurgen Klopp ovat vakuuttuneita siitä, että Salah on motivoitunut voittamaan Kultaisen kengän kolmatta vuotta perätysten.

”Hänellä on tavoitteensa, hän taistelee Kultainen kenkä -palkinnosta ja se on jotain, jonka hän haluaisi pitää itsellään”, Alexander-Arnold kertoi BBC:lle.

”Hän on maailmanluokan pelaaja, joka tekee meille niin paljon maaleja. Yritämme tehdä kaikkemme saadaksemme hänet maalipörssin kärkeen.”

Klopp komppasi Alexander-Arnoldia ja lisäsi, että Kultainen kenkä on Salahille iso motivaatio loppukauteen.

”Hän on hyökkääjä, joten miten se ei voisi motivoida häntä? Se on selvä asia”, Klopp kertoi lehdistölle Brighton-ottelun jälkeen.

”Kahden viime vuoden aikana hän voitti Kultaisen kengän. Viime vuonna hän jakoi sen Sadion ja Auban kanssa. Se on aina tärkeä asia hyökkääjille.”

”Loppujen lopuksi voit tehdä maaleja vain, kun pelaat hyvin. Jos keskityt liikaa maaleihin, et välttämättä liiku tarpeeksi, jotta voisit olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tänään hän kuitenkin liikkui paljon ja pelasi todella hyvin. Hän olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja.”