Advertisement

Liverpoolin puolustaja siirtyy Serie A:n Cagliariin

Liverpoolin virolainen puolustaja Ragnar Klavan siirtyy pysyvällä sopimuksella Serie A:ssa pelaavan Cagliarin riveihin. Sky Sportsin tietojen mukaan italialaisseura maksoi 32-vuotiaasta puolustajasta kaksi miljoonaa puntaa. Klavan siirtyi Anfieldille vuonna 2016 Bundesliigasta Augsburgin seurasta. Klavan ei ole missään vaiheessa päässyt vakituiseksi avauskokoonpanon pelaajaksi. Hän on ajoittain saanut hyvin peliaikaa, mutta Virgil Van Dijkin saavuttua seuraan, vastuu on ollut rajusti vähenemään päin.

Klavan on ensimmäinen virolainen, joka on onnistunut maalinteossa Valioliigassa. Kaiken kaikkiaan hän pelasi seurassa 53 ottelussa. Valioliigassa hän ehti pelata 39 kertaa.

Cagliari on pelannut nyt kaksi kautta putkeen Serie A:ssa. Se putosi pääsarjasta kauden 2014-15 päätteeksi, mutta nousi seuraavan kauden jälkeen takaisin Serie B:n mestarina. Viime kaudella joukkue sijoittui sarjassa sijalle 15. Cagliari aloittaa Serie A -kautensa huomenna sunnuntaina Empolin vieraana. Klavanin pelaaminen tuossa ottelussa on vielä epävarmaa, sillä hän ei ole ehtinyt olla toistaiseksi mukana vielä uuden joukkueensa harjoituksissa.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom