Advertisement

Liverpoolin vakuuttava alku puudutti Cityn – Anfieldin tappioton putki jatkuu

Kuva: TT, Iain Watts

Ennakkoon syksyn kiinnostavin ja tärkein kamppailu ei pettänyt katsojiaan. Vauhtia ja kuumia tunteita riitti läpi ottelun.

Ottelun alku oli täysin kotijoukkueen hallinnassa ja Liverpool siirtyi johtoon jo kuudennen peliminuutin kohdalla. Citypuolustuksen purku suuntautui suoraan Fabinhon hyppysiin ja hänen maailmanluokan laukauksensa 25 metristä upposi vastustamattomasti taivaansinisten verkkoon. Tilannetta edeltänyt käsivirhe Liverpoolin omassa boksissa aiheutti närää Cityn-leirissä.

Punapaidat lisäsivät johtoaan vain seitsemän minuuttia edellisestä. Andy Robertsonin upea aikainen keskitys tavoitti Mo Salahin takatolpalta ja egyptiläinen nikkasi pallon varmasti takakulmaan. Puoliajalle siirryttiin Poolin 2-0 johdossa.

Liverpoolin momentum jatkui tauon jälkeen ja heti puoliajan alkajaisiksi Sadio Mane siirsi sarjajohtajan jo kolmen maalin karkumatkalle. Kapteeni Hendersonin upea keskitys tavoitti senegalilaisen viiden metrin rajalta, josta hän ei erehtynyt. City-vahti Claudio Bravo sai näppinsä puskun väliin, mutta ei onnistunut siirtämään palloa väljemmille vesille.

Taivaansiniset olivat täysin vastaantulijoina ensimmäiset 70 minuuttia, jonka jälkeen pelin virtaus muuttui päinvastaiseksi. Cityn viimeisen 20-minuuttisen kruunasi Bernardo Silvan 3-1 kavennus tarkalla vasemman jalan kudilla, mutta enempää maaleja ei nähty ja näin ollen Liverpool kasvatti piste-eroaan Cityyn nähden jo yhdeksään pisteeseen.

Ottelusta riittää varmasti narinaa Pep Guardiolan puolesta, kun kaksi Liverpoolin käsivirhettä eivät tuottaneet rangaistuspotkuja Citylle. Myös Cityn ykkösvahti Edersonin puuttuminen näkyi. Bravo pelasi kohtalaisen ottelun, mutta uskaltaisin väittää, että brassimaalivahdilla olisi saattanut olla annettavaa Liverpoolin maaleihin, ottamatta mitään pois Pool-pelaajien viimeistelystä.

Kuitenkin pelitapahtumiin nähden tulos oli täysin oikeutettu. Kotijoukkueen asenne sekä valmistautuminen peliin olivat huippuluokkaa verrattuna Cityyn ottelutapahtumien perusteella. Liverpool jatkaa maagista virettään Anfieldin valoissa ja johtaa sarjaa 8 pisteen erolla kakkospaikalla oleviin Leicesteriin ja Chelseaan nähden.