Advertisement

Loistavan alkukauden pelannut United-hyökkääjä haluaa voittaa mestaruuksia ja saavuttaa paikan MM-kisoihin

Manchester Unitedin ranskalaishyökkääjä Anthony Martial siirtyi kesällä 2015 peräti 36 miljoonan punnan siirtosummalla Monacosta Manchesteriin ja häneen kohdistettiin heti kovat odotukset. Martial pelasi vahvan ensimmäisen kauden, mutta toinen oli vaikea. Kuluva kausi on puolestaan hänen tähän astisista kausistaan paras.

Tämän kauden 19 pelaamassaan ottelussaan Martial on tehnyt seitsemän maalia ja antanut kuusi maaliin johtanutta syöttöä, vaikka ranskalainen on usein aloittanut ottelun vaihtopenkiltä. Valioliigassa Martial on mahtunut avauskokoonpanoon kauden aikana vain neljä kertaa, ja vain yhdessä liigacupin ottelussa mies on pelannut täydet peliminuutit.

Viisi maalia Valioliigassa on jo nyt enemmän kuin viime kaudella, jolloin Martial osui maalipuiden väliin vain neljä kertaa. 21-vuotias Martial on tyytyväinen alkukauteensa, ja sanoo odotusten olleen häntä kohtaan hieman epärealistisia.

– Viime kaudella minulla oli kentän ulkopuolisia murheita, joten keskittymiseni kärsi. Mutta nyt haluan ratkaista otteluita aina kun pääsen kentälle, Martial sanoo Telefootin haastattelussa.

– Jotkut ihmiset unohtavat ikäni. Lahjakkuuteni takia he odottivat minun pääsevän vauhtiin jo aiemmin. Jokainen kehittyy kuitenkin omaan tahtiinsa.

Martialin kauden päätavoitteet ovat selkeät. Ranskalainen haluaa voittaa tälläkin kaudella mestaruuksia Unitedissa, ja toivoo hyvien peliesitysten myötä saavuttavansa paikan Ranskan kivenkovaan MM-kisamiehistöön. Yhteistyötä manageri Jose Mourinhon kanssa hän pitää vaativana, mutta toimivana.

– Mourinho on ollut minulle ankara, mutta se johtuu siitä, ettemme aluksi ymmärtäneet toisiamme niin hyvin. Sitten tutustuimme paremmin, juttelimme paljon ja nyt kaikki sujuu hyvin, Martial kertoi.