Advertisement

Loppuvuoden Valioliiga-ottelut vaarassa siirtyä

Asiantuntijat esittävät, että Valioliigan loppuvuoden ottelut joulun ja uudenvuoden kynnyksellä ovat vaarassa siirtyä myöhemmäksi. Syynä on koronaviruksen uusi mutaatio. Asiasta kertoi maanantaina The Telegraph ja useat muut brittimediat.

Uuden variantin VUI-202012/01 sanotaan olevan jopa 70 prosenttia helpommin tarttuva kuin koronaviruksen tähän asti. 60 prosenttia Lontoon uusista tapauksista on yhdistetty juuri tähän tautityyppiin, kertoo Independent. Sen vuoksi monet Euroopan suurista maista, kuten Saksa, Ranska ja Italia, ovat määränneet jälleen matkustuskiellon Isoon-Britanniaan.

Tällä kaudella Valioliigassa ei ole tarvinnut siirtää paljonkaan otteluita. Viimeksi lykättiin Aston Villan ja Newcastlen matsia joulukuun alussa. Boxing Dayn eli suomalaisittain tapaninpäivän otteluryppään peruminen olisi eri tason kolaus, sillä Suomessakin monen futisfanin joulunpyhien ja välipäivien perinteisiin kuuluu suoranainen Valioliiga-maraton.

Tänäkin vuonna joulukuun 26. ja 27. päiville on kaavailtu jälleen useita kiinnostavia pelejä, kuten Leicesterin ja Manchester Unitedin välinen kamppailu, Arsenalin ja Chelsean taisto sekä Wolvesin ja Tottenhamin ottelu.

Muun maailman viettäessä joululomaa on joukkueille suunniteltu tiukat otteluohjelmat. Joukkueet ovat pelaamassa viikon sisään jopa kolme sarjapeliä, sillä kierros 15 on määrä pelata 26.-27.12., kierros 16 28.-30.12. ja kierros 17 heti vuoden vaihtumisen jälkeen 1.-4.1.