Advertisement

Lukaku avasi Inter-siirtonsa taustoja – ”Se oli oikea päätös, minun oli aika vaihtaa maisemaa”

Kuva: TT, RemotePhotoPress

Romelu Lukaku siirtyi Manchester Unitedista Interin riveihin viime kesän siirtoikkunan aikana. 88 miljoonan euron siirtosummalla italialaisseuraan siirtynyt belgialainen avasi Sky Sportsille seuravaihdoksensa syitä.

”Tein päätökseni lähteä jo viime maaliskuussa, jolloin menin managerin toimistoon ilmoittamaan haluni siirtyä muualle.”

”En pelannut kovinkaan hyvin silloin. Uskoisin, että siirto muualle oli hyvä ratkaisu molemmille osapuolille. Uskon, että se oli oikea päätös.”

”Manu antoi samalla mahdollisuuden nuoremmille lupauksille lyödä läpi edustusjoukkueessa. Sen takia koen, että se oli win-win -tilanne molemmille.”

”Koin, että minun täytyi löytää itseni uudelleen. Edellinen vuosi oli todella vaikeaa aikaa urani kannalta, koska asiat eivät menneet haluamallani tavalla ja en pelannut omalla tasollani.”

”Minun täytyi löytää se, mitä puuttui omista esityksistäni kentällä ja tulin lopputulokseen, että minun on aika lähteä.”

Lukakun päätös on osoittautunut hänen kannaltaan onnistuneeksi, kun belgihyökkääjä on paukuttanut Serie A:ssa jo 18 osumaa. Inter taistelee Italian mestaruudesta kestomenestyjä Juventuksen kanssa.

Manchester United on tällä hetkellä vaikeuksissa hyökkäysosaston kannalta, kun ykköskärki Marcus Rashford on pitkään sivussa selkävamman ansiosta. Kuitenkin esimerkiksi Mason Greenwoodin esiintulo nuoremmista lupauksista on ollut positiivinen jatkumo Lukakun kauppaamisesta.

Rashfordin loukkaantuminen on kirvoittanut huhuja, joiden mukaan Manu olisi kiinnostunut hankkimaan Lukakun takaisin, korvatakseen nuoren englantilaishyökkäjän poissaolon pelikentiltä. Lukaku kuitenkin kertoo olevansa tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseensa.