Advertisement
" "

Luke Shaw ManU:n vuoden pelaaja

Manchester Unitedilla ei joukkueena tällä kaudella ole ollut liiemmin juhlimisen aihetta. Alkukausi José Mourinhon alaisuudessa oli kaikin puolin alakuloista aikaa ja vaikka Ole Gunnar Solskjær käänsi kelkan hienosti, on tuloskunto keikahtanut taas huonompaan suuntaan.

Pelaajaryhmän puolella yksi valopilkku on kuitenkin ollut vasen laitapakki Luke Shaw. Viime kaudella Shaw oli jo lähes unohdettu pelaaja, mutta tällä kaudella hän on ponnahtanut takaisin tietoisuuteen ja esiintynytkin vakuuttavasti. Siitä kielii eilisessä seuran vuotuisessa palkintogaalassa pokattu, managerilegenda Sir Matt Busbyn mukaan nimetty seuran vuoden pelaajan palkinto.

“Totta kai tämä on kivaa minulle, mutta olisin mieluummin ilman palkintoja jos saisimme joukkueena paremman kauden”, Shaw kommentoi Sky Sportsin mukaan. “Tämä on kivaa, mutta meidän täytyy katsoa eteenpäin ja keskittyä ensi kauteen ja tulevaan.”

Myös pelaajat valitsivat keskuudestaan Shaw’n vuoden pelaajaksi. Hän on itsekin sitä mieltä, että kausi oli kenties hänen United-uransa paras.

“Luulen, että henkilökohtaisesti tämä on luultavasti ollut paras kauteni täällä oloni aikana”, Shaw jatkoi. “Olisin ottanut mieluummin paremman kauden joukkueelle, mutta niin ei vain ollut tarkoitettu.”

Shaw on tällä kaudella pelannut Valioliigaa 29 ottelussa. Hän on onnistunut maalinteossa kerran ja lisäksi syöttänyt joukkuetovereilleen neljä täysosumaa.

 

METSÄSTÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. BETSSON TARJOAA KILPAILUN, JOSSA VOI METSÄSTÄÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. VOITTAJALLE TARJOLLA JOPA 1000 EUROA!