Advertisement

Luke Shaw odottaa Rashfordin voittavan Ballon d’Orin tulevaisuudessa – ”En epäile hetkeäkään”

Manchester Unitedin hyökkääjä Marcus Rashford oli Valioliigan kuumimpia nimiä ennen vuoden alussa saamaansa selkävammaa. 22 otteluun 14 maalia paukuttaneen 22-vuotiaan kauden piti olla vamman ansiosta ohi, mutta koronaviruksen aiheuttama tauko antoi nuorukaiselle toipumisaikaa ja hänen oletetaan olevan pelikunnossa, kun United kohtaa 19. kesäkuuta Tottenhamin.

Rashfordin joukkuetoveri Luke Shaw kommentoi pelaajan paluuta Man Unitedin nettisivuilla ja ylisti hyökkääjää varsinkin henkisestä kasvusta ihmisenä. Kasvun ansiosta Shaw ei näe yhtäkään syytä, miksi Rashford ei voisi voittaa maailman parhaan pelaajan, Ballon d’Or, palkintoa tulevaisuudessa.

”Hän näytti välillä täysin pysäyttämättömältä ja niin itsevarmalta kauden aikana. En ole nähnyt hänessä tuollaista aikaisemmin. Hän on aina ollut itsevarma, mutta se ei ole ollut noin korkealla tasolla. Hän on kasvanut henkisesti todella paljon.”

“Hän tietää, että hänellä on kyvyt tulla yhdeksi maailman parhaista ja hän antaa itsestään kaiken maksimoidakseen potentiaalinsa. Sen takia ei ole yhtäkään syytä, ettei hän voisi voittaa sitä (Ballon d’Or) tulevaisuudessa, jos hän jatkaa samaa rataa.”

“Hän on kehittynyt huomattavasti siitä, kun hän tuli joukkueeseen mukaan. Ei vain kentällä, vaan myös kentän ulkopuolella. Hän on kasvanut henkisesti niin paljon. Hänestä on kasvanut todella mieheksi ja uskon, että kaikki ovat huomanneet sen hänen toimistaan kentän ulkopuolella. Erityisesti pandemian aikana hän on ollut uskomaton. Hän on erinomainen esimerkki kaikille.”

Rashford ilmoitti aikaisemmin viikolla saaneensa varmistuksen hänen kanssaan yhteistyössä järjestetyn hyväntekeväisyystempauksen toteutumiselle. Nuorukainen keräsi yhdessä FareSharen kanssa 20 miljoonaan puntaa, joilla hankitaan kolme miljoonaa ateriaa niitä tarvitseville Isossa-Britanniassa.