Advertisement

Mäenpää lähellä sopimusta Bristol Cityn kanssa

Valioliigaseura Brightonista lähtenyt suomalaismaalivahti Niki Mäenpää on parhaillaan Mestaruussarjan Bristol Cityn testeissä. Maalivahti matkasi joukkueen mukana Marbellaan Espanjaan harjoitusleirille, jossa Mäenpää pelasi La Liga -seura Rayo Vallecanoa vastaa Bristolin maalilla. Bristol hävisi hyvän ottelun jälkeen 1-0 espanjalaisjoukkueelle.

Bristolin manageri Lee Jonhson on erittäin vakuuttunut näkemästään.

”Otimme Nikin tänne mukaamme testiin syystä. Tätä ei voi kutsua kuitenkaan varsinaiseksi testiksi, koska tiedämme hänen kykynsä entuudestaan. Kyse on enemmänkin siitä, miten hän pääsee ryhmään sisälle ja pitääkö hän meistä. Se on hyvin tärkeää”, Jonhson kertoi Bristol Post –lehdelle.

”Sen voin sanoa jo nyt, että minä itse, muu valmennusryhmä ja pelaajat ovat olleet erittäin vakuuttuneita hänestä.”

Mäenpää on joutunut jo pidemmän aikaa istumaan edustamansa joukkueen penkillä. Bristolissa hänellä olisi hyvä mahdollisuus saada jälleen säännöllisesti peliaikaa. 33-vuotiaalla maalivahdilla on vielä paljon annettavaa Mestaruussarjan tapaisessa kovatasoisessa sarjassa.

Bristolin sijoittui viime kaudeksi sijalle 11. Liiga cupissa joukkue ylsi välieriin saakka, jossa Manchester City lopulta kaatoi heidät. Matkalla välieriin he kaatoivat itse muun muassa Manchester Unitedin jatkosta.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom