Päivän ensimmäinen Valioliigaottelu käytiin West Hamin ja Manchester Cityn välillä. West Hamin kotiareenalla käydylle kamppailulle oli selkeä ennakkosuosikki. Man City oli voittanut kymmenen edellistä joukkueiden kohtaamista ja viisi edellistä kamppailua London Stadiumilla olivat päättyneet Cityn hyväksi maalierolla 1-22.
Tänään oli kuitenkin eri meininki ja David Moyesin nippu taisteli erinomaisesti, mikä palkittiin. West Ham shokeerasi vieraita kunnolla 18. peliminuutin jälkeen menemällä 1-0 johtoon Michail Antonion maalilla. Antonio viimeisteli kauden kolmantensa tšekkilaitapuolustaja Vladimir Coufalin keskityksestä puolittaisella saksipotkulla. West Ham pelasi muutenkin pirteästi ensimmäisellä puoliajalla ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.
Toisella puoliajalla pelinhallinta siirtyi täysin vieraille. Man City tasoitti ottelun, kun toista puoliaikaa oli edetty viisi minuuttia. Vaihdosta sisään tullut Phil Foden hallitsi Joao Cancelon matalan keskityksen hienosti ja viimeisteli haltuunoton jälkeen kääntölaukauksella numerot 1-1. Aikaisen tasoituksen jälkeen näytti siltä, että City menisi menojaan, mutta West Ham maalivahti Lukasz Fabianski oli eri mieltä. Puolalainen piti kotijoukkuetta pystyssä upeilla torjunnoillaan, joka riitti lopulta pistejakoon edelliskauden kakkosen kanssa.
Tasapeli tarkoitti molemmille joukkueille sitä, että he siirtyivät kahdeksaan sarjapisteeseen. West Ham on Cityä sijan edellä 10. sijalla. Cityllä on kuitenkin ottelu vähemmän pelattuna.
Valioliiga jatkuu tänään vielä kolmen ottelun merkeissä. Fulham kohtaa kotikentällään Crystal Palacen klo 17 ottelussa ja Manchester United sekä Chelsea kohtaavat huippukamppailussa Old Traffordilla klo 19:30. Ottelupäivän päättää Liverpoolin ja Sheffield Unitedin kohtaaminen klo 22:00 Anfieldilla.