Advertisement

Manchester City isännöi Wolvesia valioliigakierroksen päätösottelussa

Valioliigan 22 ottelukierros pelataan päätökseen tänä iltana, kun Manchester City ja Wolves kohtaavat Etihadilla.

Kotijoukkue Manchester City on vaisun joulukuun jälkeen noussut taas omalle parhaalle tasolleen ja voittanut tämän vuoden kaikki kolme pelaamaansa otteluaan. Kahdessa viimeisimmässä ottelussa manchesterilaisjoukkue on pöllyttänyt maaliverkkoja peräti 16 kertaa, joten hyökkäyspään tehot ovat jälleen löytyneet. Viimeisimmässä valioliigaottelussa City kaatoi Liverpoolin kotikentällään ja nousi takaisin mestaruustaisteluun.

Liverpool voitti viikonloppuna oman ottelunsa Brightonia vastaan ja sysäsi paineet Citylle. Samalla piste-ero kasvoi jälleen seitsemään pisteeseen. Cityn on pakko napata kotivoitto Wolvesia vastaan pitääkseen piste-eron siedettävänä, mutta helpolla kolmea pistettä se ei tule saamaan.

”Näimme jo viime kauden Carabao Cupin ottelussa kuinka vaikeaa heitä vastaan on pelata. He ovat vahvoja, fyysisiä, hyviä erikoistilanteissa ja vahvoja vastahyökkäyksissä. Kun olet väsynyt viime minuuteilla, he vaihtavat kentälle uusia pelaajia. He puolustavat syvältä, muuttavat pelaamistaan ja hallitsevat monia alueita. Tämän takia he ovat suoriutuneet uskomattoman hyvin Valioliigassa, Pep Guardiola sanoi lehdistötilaisuudessa.

Sarjanousija Wolves on tosiaan pelannut erittäin vahvan kauden ja joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 11. Viimeisestä neljästä valioliigaottelusta sudet ovat kuitenkin voittaneet vain yhden, mutta viikko sitten FA Cupissa napattu komea 2-1 -kotivoitto Liverpoolia vastaan on varmasti nostanut joukkueen itseluottamusta.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Molineuxilla päättyi 1-1 -tasapeliin, joten Wolves on jo osoittanut pystyvänsä taistelemaan pisteistä Cityä vastaan.

Cityltä varmuudella sivussa on ainoastaan pitkäaikaispotilas Claudio Bravo. Vincent Kompanyn pelikunto on vielä arvoitus. Wolves puolestaan pääsee lähtemään otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.

Ottelu pyörähtää käyntiin tänä iltana kello 22 ja voit seurata sitä tuttuun tapaan Viasat Jalkapallo-kanavalta tai Viaplayn suoratoistopalvelusta.

Kaipaatko lisäjännitystä otteluihin? Betssonin pelikohteet kaikkiin valioliigaotteluihin löydät täältä!