Advertisement

Manchester City ja Tottenham murskavoittoihin Mestarien liigassa – City-tähti taiteili hattutempun 12 minuutissa

Kuva: TT, Paul Currie

Mestarien liigan alkulohkojen otteluita pelattiin tiistaina kahdeksan kappaletta. Valioliigajoukkueista tulessa olivat Manchester City sekä Tottenham, jotka venyivät parhaimpaansa kotiyleisönsä edessä.

Manchester City-Atalanta

Etihadilla Manchester City sai vieraakseen Atalantan. Lohkon kärkikamppailuun kaavailtu italialaisseura oli alottanut Mestarien liiga -taipaleensa kahdella tappiolla, joten Englannista oli käytännössä pakko saada pisteitä kotiin viemisiksi – toisin kuitenkin kävi.

Atalanta aloitti ottelun pirteästi ja joukkueen osakkeet nousivat 28. peliminuutilla, kun Ruslan Malinovsky vei vierailijat rangaistuspotkusta yllätysjohtoon. Riemu ei kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä vain kuusi minuuttia myöhemmin Cityn tähtihyökkääjä Sergio Aguero toi isännät tasoihin.

Puoliajan lopulla Aguero pääsi vielä kokeilemaan maalintekoa rangaistuspotkusta, eikä argentiinalaishyökkääjä erehtynyt, 2-1.

Toisella puoliskolla show’n varasti Cityn englantilaishyökkääjä Raheem Sterling, joka teki hattutempun vain 12 minuutissa. Kultaisen pallon voittajaksi ehdolla oleva Sterling teki ensimmäisen maalinsa 58. minuutilla ja viimeisen 69. minuutilla. Samalla hän myös paketoi pelin lopullisesti, sillä taululla komeili isäntien kannalta komeat 5-1 -lukemat, kun 20 minuuttia ottelua oli vielä jäljellä.

Enempää maaleja ottelussa ei kuitenkaan enää nähty, joten City nappasi jo kolmannen voittonsa yhtä monesta ottelusta tämän kauden Mestarien liigassa. Manchesterilaisseura on enää vain yhden voiton päässä jatkopaikan varmistamisesta.

Tottenham-Crvena zvezda

Tottenham Hotspur Stadiumilla kotijoukkue oli käytännössä pakkovoiton edessä, kun serbialaisjoukkue Crvena zvezda saapui vierailulle. Tottenham oli voittanut edellisestä kuudesta ottelustaan vain yhden, joten nyt oli korkea aika palata voittojen tielle.

Tottenham aloitti ottelun todella vahvasti ja Harry Kane puski kotijoukkueen johtoon jo 9. peliminuutilla. Vartin pelin jälkeen taululla komeili jo 2-0 -lukemat, kun Heung-min Son tuikkasi maalin edestä isäntien illan toisen osuman. Puoliajalle siirryttiin Tottenhamin kolmen maalin johdossa, kun Son osui minuutti ennen taukovihellystä toistamiseen.

Tottenham ei nostanut jalkaa kaasulta toisella puoliajalla selkeästä johtoasemasta huolimatta, vaan kaunisteli loppulukemia vielä parilla osumalla.

Isäntien neljännestä maalista vastasi tehokkaalla pelipäällä ollut Erik Lamela, joka antoi kaksi maalisyöttöä ottelun avausjaksolla. Loppulukemat 5-0:n laukoi Harry Kane, joka on tehnyt tämän kauden Mestarien liigassa jo neljä maalia.

Tottenham nousi voittonsa myötä lohkon kakkospaikalle ohi Crvena zvezdan. Joukkueet kohtaavat toisensa uudestaan kahden viikon päästä Belgradissa.

HUIPPUTARJOUS! Avaa pelitili Betssonille ja talleta. Saat 50 euron ilmaisen livevedon Mestarien liigaan!