16.10.2017
Toimitus
Uutiset
Siirtoikkunan viimeisenä päivänä pyöri paljon huhuja, joiden mukaan Arsenalin chileläistä tähtipelaajaa Alexis Sanchezia olisi viety Manchester Cityyn. Arsenal olisi ollut valmis päästämään sopimuksensa viimeistä kautta pelaavan Sanchezin kilpailijoiden riveihin, mikäli olisi ehtinyt löytämään riittävän hyvän korvaajan chileläiselle. Yhtenä vaihtoehtona pidettiin vaihtokauppaa, jossa Raheem Sterling olisi saapunut Emiratesille.
Nuori englantilainen itse sanoo, ettei hän käyttänyt minuuttiakaan aikaa huhujen miettimiseen. Hän vakuuttaa olevansa halukas jatkamaan Cityssä pitkällä tähtäimellä. Myös Cityn manageri Pep Guardiola kertoi, ettei City ole kiinnostunut päästämään nuorta tulevaisuuden lupaustaan pois.
”Minun ei tarvinnut jutella Guardiolan kanssa, sillä olin jutellut hänen kanssaan jo aiemmin. En halunnut mitään negatiivisia ajatuksia. Heräsin tuona päivänä Englannissa, enkä ajatellut asiaa hetkeäkään” Sterling kertoo.
”Minulla on viiden vuoden sopimus, josta on vielä kaksi ja puoli vuotta jäljellä. Pelaan loistavan managerin alaisuudessa ja täällä haluan myös jatkaa.”
”Tämä on minulle ja joukkueelle erittäin tärkeä vuosi. Minun täytyy kehittyä ja harjoitella kovaa, jotta voin osallistua maailmanmestaruuskisoihin positiivisella mielellä.” Sterling jatkaa.
Sterling kehuu Guardiolaa suuresti ja kertoo espanjalaisella olevan erittäin suuri vaikutus Sterlingin kehitykseen. Sterling on kuluvalla kaudella pelannut erittäin suurella itseluottamuksella. Maaleja englantilainen on tehnyt 10 pelaamassaan ottelussa jo seitsemän, joista viimeisimmän lauantaina ottelussa Stokea vastaan.
Lähde: The Goal