Advertisement

Manchester City otti tukevan otteen jatkopaikasta – vajaamiehisenä tasoihin ja ohi

Mestarien liigan suurimpiin voittajasuosikkeihin lukeutuva Manchester City nappasi keskiviikko-iltana arvokkaan 3-2 -vierasvoiton Schalkesta ja otti tukevan otteen puolivälieräpaikasta.

Ottelupariin selkeänä ennakkosuosikkina lähtenyt City siirtyi ottelussa johtoon jo 18. peliminuutilla Schalke-vahti Ralf Fährmannin avustuksella. David Silva katkaisi saksalaisvahdin epäonnistuneen syötön ja tarjoili pallon Sergio Aguerolle, joka tuikkasi pallon tyhjänä ammottaneeseen Schalke-maaliin.

Otteluparissa leijui yllä jo ratkaisun makua, mutta mitä vielä! Schalke ei takaiskusta lannistunut vaan nousi avausjaksolla vielä sensaatiomaisesti johtoon. Schalken keskikenttäpelaaja Nabil Bentaleb pääsi kahdesti laukomaan rangaistuspotkua, eikä algerialainen jättänyt tilaisuuksiaan käyttämättä.

Toisella puoliajalla Schalke puolusti loistavasti johtoaan, eikä päästänyt Cityä vaarallisille maalipaikoille. Kotijoukkueen puolustustaistelu helpottui 68. peliminuutilla, kun Cityn argentiinalaistoppari Nicolas Otamendi taklasi keskialueella holtittomasti ja lensi pihalle toisen keltaisen kortin johdosta. Pep Guardiola reagoi välittömästi tilanteeseen ja vaihtoi Vincent Kompanyn kapteeninnauhaa ottelussa kantaneen David Silvan tilalle.

Miesylivoimasta huolimatta isännät eivät hyökänneet yhtään aiempaa agressiivisemmin vaan keskittyivät ainoastaan oman maalin suojelemiseen, joka lopulta kostautui.

City nousi tasoihin 85. peliminuutilla, kun Agueron tilalle kentälle vaihdettu Leroy Sane täräytti upean vapaapotkumaalin lähes 30 metristä. Schalkessa futisoppinsa saanut Sane näytti heti maalinsa jälkeen kunnioituksensa kasvattajaseuraa kohtaan, kun saksalainen tuulettamisen sijaan pyyteli anteeksi kotiyleisöltä.

Ottelun – ja kenties koko otteluparin – ratkaisu nähtiin juuri ennen täyttä aikaa. City-vahti Edersonin loistava avaus vapautti Raheem Sterlingin läpiajoon, joka tuikkasi pallon ohi Fährmannin.

3-2 -vierasvoiton myötä City nappasi itselleen loistavat asetelmat toiseen osaotteluun, joka pelataan 12. maaliskuuta Etihadilla.