Advertisement

Manchester City saamassa haluamansa – Atletico-pelaaja ilmoitti seuralle lähtöhaluistaan

Atletico Madridin keskikenttäpelaaja Rodri on ilmoittanut haluavansa lähteä seurasta tänä kesänä.

22-vuotias espanjalainen, joka on vahvasti yhdistetty siirtohuhuissa Manchester Cityyn, sai madridilaisseuralta viime viikolla viikon aikaa päättää tulevaisuudestaan. Rodri ja hänen edustajansa ovat nyt kertoneet Atleticon toimitusjohtaja Miguel Angel Gil Marinille, että he haluavat neuvotella muiden seurojen kanssa.

Sky Sports raportoi jo aiemmin tässä kuussa, että Rodri olisi Cityn kesän siirtolistan kärkinimi. Rodrista kaavaillaan Fernandinhon, 34, korvaajaa keskikentän pohjalle.

Manchester Cityn lisäksi saksalaisjätti Bayern Munchen on ilmoittanut haluavansa hankkia Rodrin riveihinsä, jonka ulosostohinta on 70 miljoonaa euroa (62,5 miljoonaa puntaa).

Atletico on tekemässä Rodrista sievoisen summan voittoa, sillä madridilaisseura hankki keskikenttäpelaajan viime kesänä Villarealista 25 miljoonalla eurolla (22 miljoonalla punnalla).

Espanjalaisnuorukainen pelasi kuluneella kaudella 47 ottelua Atleticon riveissä, joissa hän viimeisteli kolme maalia ja antoi yhden maalisyötön.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!