Advertisement

Manchester City teki kesän ensimmäisen pelaajahankintansa

Valioliigajätti Manchester City on tehnyt kesän ensimmäisen pelaajahankintansa.

City tiedotti keskiviikkona verkkosivuillaan, että seura on hankkinut laitapuolustaja Issa Kaboren belgialaisseura Mechelenistä 4,5 miljoonan euron siirtosummalla.

19-vuotias burkinafasolaispuolustaja solmi Cityn kanssa peräti viisivuotisen sopimuksen. Kabore pelaa kuitenkin ensi kauden lainasopimuksella Mechelenissä.

City tiedotti pelaajahankinkastaan melko niukasti, mutta Mechelenin urheilutoimenjohtaja Tom Caluwe kommentoi siirtoa belgialaisseuran verkkosivuilla.

”Tämä on win-win-tilanne kaikille osapuolille. Pelaaja itse haaveilee pelaamisesta Valioliigassa ja voi nyt rauhassa valmistautua tulevaan kauteen kanssamme. Cityllä on selkeä kehityspolku mielessä Kaboren suhteen ja he ilmoittivat, että seurallamme on tärkeä merkitys hänen tulevaisuuden kannalta.”

Burkina Fason maajoukkueessa kahdesti esiintynyt Kabore pelasi viime kaudella Belgian pääsarjassa vain viisi ottelua, mutta ensi kaudeksi hänelle on luvassa suurempi vastuu Mechelenin takalinjoilla.