Advertisement

Manchester City tyrmäsi Baselin – Ottelupari nopeasti pakettiin

Manchester Cityn ja sveitsiläisen Baselin välinen Mestarien liiga -ottelu oli puhdasta englantilaisten juhlaa. City tyrmäsi vastustajansa jo ensimmäisellä puoliajalla ja samalla tässä otteluparissa ei ole enää mitään jännitettävää toiseen osa-otteluun, vaikka jalkapallossa ihmeitä ajoittain nähdäänkin. Sellaista ihmettä, jossa Basel nousisi vielä tämän selkäsaunan jälkeen jatkoon, ei tulla näkemään.

Baselilla olisi ollut hyvät perustelut ottelun 12. peliminuutilla saada rangaistuspotku, kun Nicolas Otamendi kaatoi Dimitri Oberlinin rangaistusalueella. Ottelun erotuomari Jonas Eriksson päätti kuitenkin jättää rangaistuspotkun viheltämättä. Ottelua ehti kulua vain 14 minuuttia, kun Ilkay Gundogan osui Citylle ensimmäisen kerran. Kevin De Bruyne tarjoili loistavan kulmapotkun, jonka päätteeksi Gundogan puski tilanteeksi 0-1. Gundoganilla oli loistava puskutilanne jo ottelun toisella peliminuutilla, mutta tuolloin Baselin maalilla torjunut Tomas Vaclik veti pidemmän korren.

18. peliminuutilla Raheem Sterling pelasi hyvän pallon Baselin rangaistusalueelle. Puolustaja yritti puskea pallon tilanteessa pois, mutta Bernardo Silva sai tilanteessa pallon ja laukoi tarkalla laukauksella ohi Vaclikin ja tilanne oli jo 0-2.

23. peliminuutilla oli maalitykki Sergio Agueron vuoro onnistua. Tällä kertaa tarkalla kaukolaukauksella. Näihin numeroihin päättyi myös ensimmäinen puoliaika. Toisella puoliajalla Gundogan teki illan toisen maalinsa, kun hänen 20 metristä laukomansa pallo suuntautui tarkasti yläkulmaan ottelun 53. peliminuutilla. Tämä 0-4 tulos jäi myös ottelun lopputulokseksi.

Nämä jäivät myös ottelun lopputulokseksi ja Manchester City on käytännössä katsoen täysin varma jatkaja tästä otteluparista. Basel ei tule pystymään Cityn kotikentällä aiheuttamaan sellaista shokkia, joka veisi sen vielä tästä parista jatkoon. Baselilla oli toki omat mahdollisuutensa maalien tekoon. City näytti eron hyvän joukkueen ja huippujoukkueen välillä, kun puhutaan maalipaikkojensa viimeistelystä.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@Vaihtopenkkicom