Advertisement

Manchester Citylle vieraaksi Chelsea

Manchester City saa sunnuntain huippuottelussa vieraakseen Chelsean. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Lontoossa City voitti ottelun lopulta 0-1 Kevin De Bruynen uskomattomalla laukauksella. City oli ottelussa selvästi vahvempi ja Chelsea keskittyi puolustamaan tiiviisti ja pitämään oman maalinsa puhtaana. Chelsean taktiikka tänään tulee olemaan varmasti hyvin samankaltainen, sillä City on osoittanut mahtinsa murskaamalla sellaiset vastustajat, jotka ovat lähteneet haastamaan joukkuetta pelaamalla.

City voitti Carabao Cupin finaalissa Arsenalin 0-3 ja samoilla numeroilla joukkue haki täydet pisteet Emiratesilta Valioliigan kamppailusta viime torstaina. Se ei jättänyt Arsenalille kummassakaan ottelussa mitään mahdollisuuksia ja Chelsealla on edessään hyvin samankaltainen kohtalo. Joukkue pelaa erittäin laajalla rintamalla ja loistokauden pelanneet Raheem Sterlingin poissaolo ei ole näkynyt joukkueessa millään tavalla.

Chelsea on tiukan paikan edessä. Neljäs sija uhkaa lipsua joukkueen käsistä ja se tarvitsee illan ottelusta vähintään pisteen ja mielellään kolme. Toki tappionkin jälkeen joukkue on edelleen kisassa mukana, mutta Tottenhamin, Manchester Unitedin ja Liverpoolin loistavan vireen johdosta myös Chelsean on nostettava tasoaan. Sekä Tottenham että Liverpool voittivat oman ottelunsa tällä kierroksella, joten Chelsean ero Tottenhamiin on jo viisi pistettä. Otteluita on tämän kierroksen jälkeen enää yhdeksän, joten kiire Chelsealla tulee joka tapauksessa.

”Tällä hetkellä, kun istumme täällä he ovat mestareita”, Pep Guardiola kertoi lehdistötilaisuudessa.

”Haluamme ottaa kruunun heiltä, mutta siitä ei ole kauaakaan, kun he tekivät uskomattomia asioita. He voivat tehdä niin uudestaankin.”

Chelsean Antonio Conte kehuu Cityn uskomatonta joukkuetta.

”Mielestäni viime kaudella City oli aina fantastinen joukkue. Tällä kaudella he ovat vaikuttaneet pysäyttämättömiltä.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom