Advertisement

Manchester Cityn avainpelaaja loukkaantui jälleen – Guardiola harmissaan: ”Se on sääli”

Kuva: TT, Manuel Blondeau

Manchester Cityn eilisillan komeaa 2-1 -vierasvoittoa Real Madridista varjosti ranskalaistoppari Aymeric Laporten loukkaantuminen.

25-vuotias Laporte palasi vastikään pelikentille toivuttuaan vakavasta polvivammasta, joka piti hänet sivussa alkukaudesta lähtien. Keskiviikon Real Madrid -ottelussa Laporte kuitenkin loukkaantui uudestaan. Ranskalaispuolustaja jouduttiin vaihtamaan kentältä pois jo avausjaksolla kärsittyään takareisivamman.

”Hän on loukkaantunut. Hän on ollut sivussa neljä tai viisi kuukautta ja palasi takaisin tällaiseen vaativaan peliin ja loukkaantui uudestaan. Se on sääli”, Cityn manageri Pep Guardiola kertoi.

”Unelmoimme siitä, että hän olisi pysynyt terveenä loppuun asti, mutta valitettavasti olemme kärsineet paljon tällä osastolla tämän kauden aikana.”

”Mutta meillä on John Stones, Eric Garcia, Nicholas Otamendi ja Fernandinho, joten jatkamme heidän kanssaan.”

Laportelle Real-ottelu oli hänen ensimmäinen pelinsä Mestarien liigassa tällä kaudella.