Advertisement

Manchester Cityn luottotoppari kommentoi paluunsa ajankohtaa – uskoo yhä myös Valioliigamestaruuteen ”viime vuosi oli melko samanlainen”

Kuva: TT, Jon Super

Manchester Cityn ranskalaispuolustaja Aymeric Laporte odottaa palaavansa pelikentille seuraavan kahden kuukauden aikana.

25-vuotias Laporte toipuu par’aikaa polvileikkauksesta, johon hän joutui loukkaannuttuaan elokuun lopussa Brightonia vastaan.

”Toipumiseni sujuu hyvin”, Laporte kertoi The Nationalille.

”Tarvitsen silti vielä aikaa, mutta toivon palaavani takaisin niin pian kuin mahdollista. En osaa sanoa milloin tarkalleen palaan, mutta siihen menee puolestatoista kuukaudesta kahteen kuukauteen.”

Laporten poissaolo on ollut paha takaisku Manchester Citylle, joka näkyy myös sarjataulukossa. City on jo 11 pistettä sarjakärki Liverpoolia perässä. Laporte kuitenkin uskoo, että joukkue voi edelleen voittaa mestaruuden.

”Kyllä, tietenkin”, Laporte vastasi kysymykseen voiko City voittaa valioliigamestaruuden tällä kaudella.

”Viime vuosi oli melko samanlainen. Liverpoolilla oli samanlainen johtoasema. Meillä on vielä tänä vuonna aikaa ottaa kiinni heidät ja yrittää jälleen voittaa Valioliiga.

”Meidän on vain pidettävä huoli siitä, että työskentelemme kovasti ja emme häviä enää pelejä.”

Manchester City pelaa seuraavan kerran Valioliigassa jo tiistaina, kun joukkue matkustaa Turf Moorille Burnleyn vieraaksi.