Advertisement

Manchester Cityyn siirtynyt Mahrez kiittää Leicesteriä uskomattomista muistoista

Manchester Cityyn siirtynyt Riyad Mahrez kiittää Leicesteriä uskomattomista muistoista seurassa. Mahrez oli seuran mukana voittamassa sensaatiomaista Valioliigan mestaruutta muutama kausi takaperin. 27-vuotias algerialainen siirtyi hallitsevan Valioliigan mestarin riveihin tiistaina 60 miljoonan punnan siirrolla.

”Kaikille Leicesterin kannattajille! Olemme luoneet uskomattomia muistoja yhdessä”, Mahrez kertoi Twitter-tilillään. Pelaajan koko päivitys on nähtävissä alla.

”Voitimme Valioliigamestaruuden 2015-16 kaikkien odotusten vastaisesti oli jotain erityistä. Se ei olisi ollut mahdollista ilman teidän uskomatonta tukeanne minua ja joukkuetta kohtaan.”

Mahrezin ja Manchester Cityn välinen siirtosaaga saatiin näin vihdoin päätökseen tiistaina. Pelaajaa huhuttiin seuraan jo viime kesänä ja uudestaan viime tammikuussa. Tuolloin pelaaja lähti seuran harjoituksista omille teilleen ja pyrki siten saamaan Leicesterin pakotettua siirtoon. Siirto ei tuolloin kuitenkaan vielä toteutunut.

Nyt Mahrez on kuitenkin Manchester Cityn pelaaja.

Mahrez jätti kiitoksensa myös entisille seuratovereilleen.

”Haluan kiittää myös joukkuetovereitani, henkilökuntaa ja kaikkia seurassa, jotka ovat olleet isossa osassa elämässäni viimeisten muutaman vuoden aikana.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom