Advertisement

Manchester United hakee voittoputkelleen jatkoa Bournemouthia vastaan

Sunnuntain valioliigakierroksen viimeisessä ottelussa Manchester United saa vieraakseen Bournemouthin.

Sarjassa kuudentena oleva Manchester United on managerin vaihdon jälkeen pelannut todella vahvasti ja voittanut kaksi peräkkäistä ottelua näytöstyyliin maalierolla 8-2. Ole Gunnar Solskjaer on onnistunut palauttamaan peli-ilon ja joukkueen tekeminen on tällä hetkellä aivan eri tasolla kuin mitä se oli Jose Mourinhon alaisuudessa. Etenkin keskikenttäpelaaja Paul Pogba on nostanut tasoaan merkittävästi ja tehnyt kahdessa viimeisimmässä ottelussa kaksi maalia ja antanut yhtä monta maaliin johtanutta syöttöä.

Vahvan alkukauden pelannut Bournemouth on viime aikoina pelannut todella vaisusti. Edellisestä kymmenestä pelistä joukkue on hävinnyt peräti kahdeksan ottelua ja voittanut vain kaksi.

Sarjan kahdenneksitoista tipahtanut Bournemouth kärsi aiemmin tällä viikolla 5-0 -murskatappion Tottenhamin vieraana, vaikka kenttätapahtumiin nähden ottelu oli hyvin tasainen. Puolustuspelaaminen Spursia vastaan oli todella surkeaa, joten joukkueelle jäi tuosta ottelusta paljon petrattavaa.

Manchester United tulee dominoimaan kenttätapahtumia. Bournemouthin saumat ottelussa ovat tiiviin puolustuspelin ja nopeiden vastaiskujen ja niiden hyödyntämisen varassa.

Viime kauden keskinäiset kohtaamiset United vei molemmat nimiinsä. Sama jatkui myös tämän kauden avauskohtaamisessa, kun United onnistui hakemaan 2-1 -vierasvoiton Dean Court Stadiumilta.

Manchester Unitedilta sivussa ottelusta ovat Marcos Rojo ja Chris Smalling. Romelu Lukakun ja Alexis Sanchezin pelaaminen on vielä epävarmaa.

Bournemouthilta sivussa ovat Lewis Cook, Simon Francis, Dan Gosling ja Adam Smith.

Valioliigan 20:nnen ottelukierroksen päätösottelu alkaa Old Traffordilla kello 18.30. Ottelua voit seurata Viasat Jalkapallo-kanavalta tai Viaplayn suoratoistopalvelusta.

Kaipaatko lisäjännitystä otteluihin? Betssonin pelikohteet kaikkiin valioliigaotteluihin löydät täältä!