Advertisement

Manchester United isännöi hyvävireistä Swanseaa

Sarjakakkonen Manchester United saa viikonlopun Valioliigakierroksella vastaansa nousuvireisen Swansean. Vielä vuodenvaihteen aikana varmaksi putoajaksi julistettu walesilaisseura on erinomaisessa vireessä ja noussut alkuvuoden hyvän tuloskuntonsa ansiosta jo 14. sijalle.

Manchester United on sarjassa toisena 63 pisteellä, mutta sarjakärki Manchester City on jo 16 pisteen päässä. Toisaalta eroa viidentenä majailevaan Chelseaan on jo yhdeksän pistettä, joten Mestareiden liigaan ensi kaudeksi oikeuttava sijoitus on jo suhteellisen turvattu. Swansea on puolestaan nousukunnostaan ja hyvästä tulosvireestään huolimatta vain kolme pistettä putoamisviivan yläpuolella, joten joukkueella ei ole varaa ottaa jalkaa pois kaasulta ja tuudittautua nykytilaan. Tasaisessa putoamistaistossa yksittäiset voitot tai tappiot voivat muuttaa suhdanteita radikaalisti.

Manchester United koki karmaisevan pettymyksen, kun seura putosi Mestareiden liigan neljännesvälierissä Sevillalle. Joukkue nousi kuitenkin ryhdikkäästi pettymyksestään ja eteni FA Cupin välieriin, kun Brighton kaatui 2-0 puolivälieräkohtaamisessa. Valioliigassa takana on kolme peräkkäistä voittoa, joiden aikana manchesterilaiset ovat kaataneet muiden muassa suurseurat Liverpoolin ja Chelsean. Vaikka kausi on ollut monella tapaa pettymys, tekemisessä on ollut myös paljon hyvää.

Swansea tippui puolestaan FA Cupin puolivälierävaiheessa, kun Liberty Stadiumilla vieraillut Tottenham osoittautui liian kovaksi vastukseksi. Lontoolaisseura haki vieraskentältä selkeän 0-3-voiton. Valioliigassa walesilaisseuralla on sen sijaan takanaan vahva jakso. Swansea on hävinnyt kymmenessä edellisessä Valioliigaottelussaan vain kahdesti.

Suuri tekijä Swansean nousun taustalla on ollut kesken kauden joukkueen päävalmentajaksi hypännyt Carlos Carvalhal. Lauantaisessa kamppailussa kohtaavat myös kaksi portugalilaisvalmentajaa, kun Carvalhal haastaa taktiseen taistoon maanmiehensä José Mourinhon.

”José Mourinho on iso manageri. Hän on yksi parhaista ja paras manageri, joka on ikinä tullut Portugalista”, Carvalhal kehuu Swansean verkkosivuilla.

”Portugalissa hän on jalkapallon kuningas. Hän on erityinen – hän on a special one.”

”Mourinho on avannut portugalilaisille managereille oven ulkomaille ja antanut maailmalle täysin erilaisen ajatuksen portugalilaisista ihmisistä”, Carvalhal kertoo.

Carvalhal sanoo, että Mourinhon eläköityessä hänet tullaan muistamaan pitkään siitä työstä, jonka hän on tehnyt jalkapalloilevassa maailmassa.

”Pidän hänestä paljon, mutta lauantaina teen parhaani saadakseni hyvän tuloksen häntä vastaan”, Carvalhal toteaa.

Manchester Unitedin terveystilanne on hyvä. Loukkaantuneina ovat ainoastaan kakkosmaalivahti Sergio Romero ja puolustaja Daley Blind. Vasemman laitapuolustajan Ashley Youngin pelaaminen on puolestaan epävarmaa. Swansealta sivussa ovat laitapakki Àngel Rangel, keskikenttäpelaajat Leroy Fer ja Renato Sanches sekä hyökkääjä Wilfried Bony. Hyökkääjä Jordan Ayew kärsii sen sijaan pelikieltoa.