Advertisement

Manchester United isännöi Watfordia merkityksettömässä ottelussa

Manchester Unitedin ja Watfordin kohtaamisessa ei juuri panoksia ole ainakaan kotijoukkueen kannalta. Se on jo varmistanut kakkostilansa Valioliigassa. Watford voi voitolla nousta sijalta 13. aina sijalle 10. saakka. Toisaalta tappiolla joukkue voi löytää itsensä kauden päätteeksi sijalta 15.

Unitedin manageri Jose Mourinho on saanut kauden aikana paljon kritiikkiä osakseen. Siitäkin huolimatta että toinen sija Valioliigassa on paras sijoitus sitten Sir Alex Fergusonin aikakauden. Seuran kannattajat ovat pettyneitä joukkueen pelitapaan ja siihen, ettei se pystynyt tosissaan haastamaan paikallisvastustaja Manchester Cityä mestaruudesta. Viimeisen ottelun kokoonpano ei myöskään herättänyt United-kannattajissa suurta hilpeyttä.

Illan ottelu tulee olemaan seuralegenda Michael Carrickin viimeinen seurassa. Englantilainen on ilmoittanut päättävänsä pitkän pelaajauransa tähän kauteen.

”Hän tulee aloittamaan ottelun kapteenina. Hän ei tule pelaamaan ottelua loppuun, sillä haluan hänen jättävän kentän yksin”, Mourinho kertoi lehdistötilaisuudessa kapteenin jäähyväisottelusta.

Watfordin kausi on ollut todellista vuoristorataa. Alkukausi oli joukkueelta loistava, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Loistavaa työtä tehnyttä Marco Silvaa vietiin lähes kaikkiin vapautuneisiin manageripesteihin ja tämä aiheutti seurassa paljon epävakautta. Lopulta Silva sai lähteä ja tilalle palkattiin Javi Garcia. Hiljalleen Garcia sai palautettua seuraan jonkinasteisen tasaisuuden ja nyt joukkue on päättämässä kauttaan hieman keskikastin alapuolelle.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom