Advertisement

Manchester United jatkoi hurjaa putkeaan – Aston Villan putoaminen askeleen lähempänä

Valioliigassa pelattiin torstaina kolme ottelua, joista mielenkiintoisin kamppailu pelattiin Villa Parkilla, jossa putoamista vastaan taisteleva Aston Villa sai vieraakseen Mestarien liiga -paikkaa hamuavan Manchester Unitedin.

Ottelun ennakkosuosikista ei ollut epäselvyyttä, sillä vierasjoukkue Manchester United lähti otteluun hurjassa 16 ottelun tappiottomassa putkessa. Valioliigan tämän hetken kuumin joukkue ei myöskään jättänyt torstai-illan kamppailussa mitään palaa isännille.

Aston Villa aloitti ottelun pirteästi, eikä ensimmäiset 15 minuuttia luvanneet manchesterilaisjoukkueelle helppoa iltapuhdetta. Mitä pidemmälle puoliaika kuitenkin eteni, sitä paremmin United pääsi peliin mukaan.

Ottelun avausmaali nähtiin 27. peliminuutilla, kun Bruno Fernandesia rikottiin rangaistusalueella. Ottelun päätuomari John Moss vei pallon 11-metriin, eikä Fernandes epäonnistunut, 0-1.

Vielä ennen taukovihellystä United tuplasi johtonsa, kun superlupaus Mason Greenwood täräytti pallon vastustamattomasti ohi Villa-maalilla torjuneen Pepe Reinan. Tauolle edettiin vierasjoukkueen 2-0 -johdossa.

Toisen jakson alussa United-hyökkääjä Marcus Rashford täräytti pallon kolmannen kerran Villa-maaliin, mutta maali hylättiin paitsiona Paul Pogban osuttua palloon juuri ennen maaliviivaa. Ranskalaispelaaja kuitenkin paikkasi erheensä vain muutamaa minuuttia myöhemmin, ja laukoi pallon rangaistusalueen ulkopuolelta maaliverkon perukoille.

Viimeistään kolmannen maalin jälkeen Villan selkäranka katkesi, eikä Unitedillakaan ollut intoa enää hyökätä raivoisasti lisämaaleja hakien. Ottelun viimeiset 30 minuuttia olivatkin melkoista pelailua, eikä mitään huippupaikkoja enää nähty.

United kasvatti 3-0 -vierasvoitollaan tappiottomien pelien putkensa jo 17 ottelun mittaiseksi, ja näyttää siltä, että joukkue tulee nousemaan vielä Mestarien liiga -paikkaan oikeuttavalle TOP4 -sijalle. Piste-ero neljäntenä olevaan Leicesteriin on enää yksi piste. Villalle tappio tiesi sitä, että joukkue hakee mitä todennäköisimmin ensi kaudella vauhtia Mestaruussarjasta. Piste-ero putoamisviivan paremmalle puolelle on nyt neljä pistettä, kun enää neljä ottelua on jäljellä.

Illan muissa kamppailuissa Bournemouth ja Tottenham pelasivat maalittoman 0-0 -tasapelin, ja Everton ja Southampton tasasivat pisteet Goodison Parkilla lukemin 1-1.