Advertisement

Manchester United Juventuksen ja Barcelonan perään jonossa – tähtäimessä Ajaxin teinitähti, jota verrataan Paul Pogbaan

Manchester United on esittänyt useampien suurseurojen tapaan kiinnostuksensa hollantilaista 18-vuotiasta keskikenttäpelaaja Ryan Gravenberchia kohtaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä The Mirror.

Gravenberch on ollut erityisesti kotimaassaan sensaatio. Arvostettu Goal-lehti listasi hänet alkuvuodesta myös maailman lahjakkaimpien nuorten pelaajien top-10-listalle. Myös Vaihtopenkki uutisoi asiasta.

Aikuisten tasolla nuorukainen on pelannut vasta parisenkymmentä ottelua, mutta kerännyt niissä suitsutusta paitsi neljästä maalista ja kolmesta syötöstä myös sulavasta tyylistään, jota on verrattu Paul Pogbaan. Yhtäläisyyksiä on muitakin, sillä Gravenberch on juuri tehnyt sopimuksen uuden tähtiagenttinsa Mino Raiolan kanssa, joka edustaa niin ikään Pogbaa.

Pelaaja on juuri kesäkuussa tehnyt Ajaxin kanssa kolmevuotisen sopimuksen, joten aivan helpolla hän ei lähde tammikuussa avautuvan siirtoikkunan aikana. Tilannetta ei helpota se, että moni muukin porukka, Juventus ja Barcelona etunenässä, ovat hänen perässään. Toisaalta Ajax ei ole salaillut talousongelmiaan koronakriisin aiheuttamassa paineessa. Transfermarkt arvottaa Granvenberchin 10 miljoonan punnan arvoiseksi.

Sinänsä ManUn suhteet Ajaxiin ovat hyvät. Donny Van De Beek siirtyi sieltä Englantiin taannoin, ja muun muassa Edwin Van Der Saar voitti huippuvuosina punaisissa neljä liigamestaruutta ja Mestarien liigan.