Advertisement

Manchester United -kapteeni: ”Emme halua taistella pelkästään Mestarien liigan paikasta, haluamme taistella valioliigamestaruudesta”

Manchester United dominoi Valioliigaa suvereenisti kahden vuosikymmenen ajan, mutta managerilegenda Sir Alex Fergusonin eläkkeelle jäämisen jälkeen [vuonna 2013] manchesterilaisseura ei ole voittanut kertaakaan valioliigamestaruutta.

United on sijoittunut mestaruuskauden 2012/13 jälkeen Valioliigassa vain kertaalleen kolmen parhaan joukkoon – kakkoseksi kaudella 2017/18. Mestaruus ei ollut tuolloinkaan edes lähellä, sillä paikallisvastustaja City voitti kannun 19 pisteen erolla.

Viime vuosien aikana United onkin pääasiassa kilpaillut Valioliigassa vain pääsystä Mestarien liigaan. Siinäkään se ei ole onnistunut Fergusonin lähdön jälkeen kuin kahdesti [Valioliigan kautta] – kausina 14/15 ja 17/18. Eurooppa-liigan voitto kaudelta 16/17 toi seuralle niin ikään paikan chämppäriin.

Manchester United on jopa hieman tyytynyt kohtaloonsa ja tuudittautunut siihen, että Mestarien liigaan päästessä kausi on onnistunut. Viime kesänä maailman kalleimpana puolustajana manchesterilaisseuraan siirtynyt Harry Maguire vaatiikin, että seuran tulee jatkossa taistella valioliigamestaruudesta, eikä vain pääsystä Mestarien liigaan.

”Luulen, että voit nähdä kauden alusta lähtien, että näytämme paljon enemmän joukkueelta. Näen sen, mihin olemme menossa ja mihin haluamme suunnata”, United-kippariksi tammikuussa nimitetty Maguire kertoi Sky Sportsille.

”Meillä on paljon parannettavia näkökohtia päästäksemme huipulle missä haluamme olla. Emme halua taistella pelkästään Mestarien liigan paikasta, haluamme taistella valioliigamestaruudesta.”

”Tiedämme, että sen saavuttamiseen on vielä paljon parannettavaa, mutta olemme oikealla tiellä ja olen varma, että lopulta pääsemme sinne.”

Manchester United oli kauden keskeytyshetkellä Valioliigassa sijalla viisi. Joukkueella oli kaikki kilpailut mukaanlukien käynnissä peräti 11 ottelun tappioton putki.