Advertisement

Manchester United leikitteli voiton Sheffield Unitedista – Martial takoi hattutempun, OGS teki historiallisen viiden pelaajan vaihdon

Keskiviikko-illan valioliigakierros alkoi neljällä kamppailulla. Suurin mielenkiinto kohdistui Old Traffordilla pelattuun Manchester Unitedin ja Sheffield Unitedin väliseen kamppailuun. Molemmat Unitedit pelaavat europelipaikoista, joten ottelussa pelattiin tärkeistä sarjapisteistä.

ManU lähti otteluun ennakkosuosikin viitta harteillaan ja kesti sen luomat paineet. United jyräsi varsin yksipuolisessa ottelussa komeaan 3-0 -voittoon, eikä jättänyt sheffieldiläisvieraille mitään palaa ottelussa.

Alkusoinnut ottelulle löi United-kärki Anthony Martial, joka ohjasi pallon maalin edestä ohi Sheffield-vahti Simon Mooren vain seitsemän minuutin pelin jälkeen. Maaliin syötön antoi Marcus Rashford.

Rashford ja Martial olivat juonimassa vain hetkeä myöhemmin kotijoukkueelle jo kahden maalin johtoasemaa, mutta Rashford onnistui pupeloimaan pallon ohi tyhjänä ammottaneesta Sheffield-maalista.

Pelin tempo laski puoliajan loppua kohden, eikä kumpikaan joukkue saanut luotua kunnollisia maalipaikkoja. Avausjaksolla nähtiin kuitenkin vielä toinen maali, kun juuri ennen taukovihellystä Martial osui Aaron Wan-Bissakan syötöstä lähes identtisellä maalilla kuin ranskalaishyökkääjän illan ensimmäinen oli.

Olisi voinut olettaa, että toisella jaksolla olisi nähty nälkäinen ja taisteleva Sheffield United, mutta toisin kävi. Sheffield luovutti täysin pallonhallinan kotijoukkueelle, joka leikitteli läpi puoliajan vastustajansa kanssa.

Ottelun päätösnumerot 74. peliminuutin kohdalla löi taululle illan kolmannella osumallaan Anthony Martial, joka chippasi pallon komeasti yli Simon Mooren. Hattutemppu oli Martialille United-uran ensimmäinen.

Ottelussa tehtiin myös historiaa, kun United-luotsi Ole Gunnar Solskjaer vaihtoi kymmenen minuuttia ennen loppua viisi pelaajaa samanaikaisesti. Koskaan aiemmin valioliigahistoriassa ei vastaavaa olla nähty.

Alkuillan muissa otteluissa Everton haki 1-0 -vierasvoiton Norwichista, Wolves voitti kotikentällään Bournemouthin 1-0 ja Newcastle sekä Aston Villa tasasivat pisteet 1-1 -tuloksella.