Advertisement

Manchester United menettämässä luottosoturinsa Pariisiin – esisopimus jo tehty?

Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Ander Herrera on jättämässä seuran kesällä. Herreran sopimus päättyy kuluvaan kauteen, joten hän on saanut tammikuusta lähtien vapaasti neuvotella siirrosta muiden seurojen kanssa.

Viime viikkoina Herrera on yhdistetty mm. Paris Saint-Germainiin sekä Arsenaliin. Daily Record kertoi kuitenkin tänään, että Herrera olisi jo tehnyt esisopimuksen pariisilaisseuran kanssa.

Herrera siirtyi manchesterilaisseuraan kesällä 2014, jolloin hän solmi seuran kanssa nelivuotisen sopimuksen, joka sisälsi option lisävuodesta. Optio käytettiin viime kesänä, mutta Herreran kanssa ei ole kauden aikana solmittu uutta jatkosopimusta.

Unitedin kannalta Herreran menetys olisi valtaisa takaisku, sillä espanjalainen on kuulunut joukkueen luottopelaajiin uuden managerin Ole Gunnar Solskjaerin alaisuudessa.

”Hänen energia ja sitkeys on meille elintärkeää. Juuri siksi hän pelaa enemmän tai vähemmän jokaisessa ottelussa, Solskjaer sanoi hiljattain keskikenttäpelaajastaan.

Herrera on pelannut United-paidassa 187 ottelua ja voittanut seuran riveissä FA Cupin, Liigacupin sekä Eurooppa-Liigan.