Advertisement

Manchester United pyrkii voittokantaan Evertonin isäntänä

Kotiotteluissaan tasapeliautomaatiksi ajautunut Manchester United yrittää oikaista kurssiaan, kun Everton vierailee tiistai-illan kierroksella Old Traffordilla. Jo kahdeksan tasapeliä kotiotteluissaan pelannut ManU on kärsinyt suurista maalinteko-ongelmista. Joukkue on päästänyt kotikentällään toiseksi vähiten maaleja Valioliigassa, mutta tehnyt vain 20 osumaa, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi sarjan häntäpäähän sijoittuvilla Swansealla ja Hullilla.

ManUn riesana on ollut viime aikoina myös loukkaantumiset ja pelikiellot. Everton-otteluun Jose Mourinhon miehistö saa helpotusta, kun ykköshyökkääjä Zlatan Ibrahimovic ja keskikentän avainpelaaja Ander Herrera vapautuvat pelikielloistaan. Myös seuran ennätysostos Paul Pogba on lähellä paluuta. Sen sijaan keskikentän Juan Mata sekä puolustuksen Chris Smalling ja Phil Jones ovat edelleen varmasti sivussa.

Everton lähtee otteluun allaan kitkerä derbytappio Liverpoolin vieraana. Hyvää kautta pelaava Ronald Koemanin miehistö hävisi 3-1-lukemin, ja esitys jätti paljon parantamisen varaa. Hyökkäyspeli jätti toivomisen varaa, ja esimerkiksi oikean laitapakin Seamus Colemanin puuttuminen näkyi heti oikean laitakaistan pelaamisessa.

Jos tasapeleistä on muodostunut kotikentällä pienimuotoinen kirous ManUlle, Everton voi olla juuri pahin mahdollinen vastustaja. Koemanin organisoima tiivis palloton pelaaminen on ollut myrkkyä kauden aikana monelle vastustajalle. Jos Pobga on edelleen sivussa, ja Mata on loukkaantuneena, manchesterilaisten paras pelintekovoima on telakalla. Se näkyi jo ottelussa West Bromwichia vastaan kyvyttömyytenä murtautua maalipaikoille. Nyt Everton asettaa ManUn hyökkäyspään pelaajille kertaluokkaa kovemman ja laadukkaamman haasteen.