Advertisement

Manchester United teki topparihankinnan Ranskasta

Manchester United on hankkinut ranskalaistoppari Willy Kambwalan FC Sochauxista.

16-vuotias Kambwala pelasi viime kauden Sochauxin alle 19-vuotiaiden joukkueessa, ja häntä pidetään yhtenä ikäluokkansa parhaista keskuspuolustajista.

Kambwala on edustanut Ranskaa sekä alle 16- että 17-vuotiaiden maajoukkueissa ja toiminut kapteenina, joten nuorukainen tuo manchesterilaisseuraan puolustustaitojensa lisäksi myös johtajuutta.

Manchester Unitedin edustusjoukkueelle ranskalaisnuorukaisesta ei ole kuitenkaan vielä apua, sillä Kambwala liittyy pelaamaan seuran alle 18-vuotiaiden joukkueeseen.

Varmaa lienee kuitenkin se, että tästä pelaajasta tullaan kuulemaan tulevien vuosien aikana, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähän asti.