Advertisement

Manchester Unitedille kävi kylmät Kazakstanissa – Astana nousi tappioasemasta yllätysvoittoon

Kuva: TT, Pavel Mikheyev

Manchester United kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Eurooppa-liigassa, kun kazakstanilaisseura Astana kaatoi kotiyleisönsä riemuksi manchesterilaiset maalein 2-1.

Manchester United lähti otteluun hyvin junioripitoisella miehistöllä, sillä joukkue oli varmistanut jatkopaikkansa jo ennen Kazakstanin vierailua. Ole Gunnar Solskjaer halusi antaa ykkösmiehilleen lepovuoron viikonlopun valioliigaottelua silmällä pitäen.

Manchesterilaisvieraat aloittivat ottelun pirteästi, ja siirtyi ansaitusti johtoon kymmenen peliminuutin kohdalla, kun Jesse Lingard viimeisteli kauden avausmaalinsa.

Unitedilla oli avausjakson aikana lukuisia maalipaikkoja tuplata johtonsa, mutta viimeistely ontui. Puoliajalle mentiin vieraiden 1-0 -johtoasemassa.

Kuten niin useasti aiemminkin tällä kaudella, Unitedin ensimmäisen puoliajan hyvä peli-ilme katosi täysin toisella jaksolla.

Astana pääsi peliin paremmin mukaan ja teki lyhyen ajan sisään kaksi maalia.

Ensin Dmitri Shonko toi isännät tasoihin, kun ottelua oli takana 55. peliminuuttia. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Antonio Rukavinan laukaus painui maaliverkon perukoille United-puolustaja Di’Shon Bernardin kautta.

Ottelusta olisi saattanut tulla täysin erilainen, mikäli Unitedin hyökkääjälupaus Tahith Chong ei olisi hassannut tuhannen taalan paikkaa vain hetki ennen Astanan tasoitusmaalia. Chong pääsi laukomaan metrin päästä tyhjiin, mutta laukaus suuntautui metri kaupalla yli maalin.

Manchester United kohtaa alkulohkon päätöskierroksen ottelussaan AZ Alkmaarin. Panoksena ottelussa on lohkovoitto.

Betssonin Black Friday -tarjous! Lunasta 500% ensitalletusbonus!